Mainonta

M&M 16.1. 09:18

Selvitys: Mainonta paisuttaa Suomen taloutta miljardeilla

Mainostajien Liiton kattojärjestön World Federation of Advertisersin ja usean muun alan järjestön teettämän selvityksen mukaan mainonta luo Suomessa 50 000 työpaikkaa.

| Kuva: Katariina Salmi

Jokainen Suomessa mainontaan käytetty euro kasvattaa bruttokansantuotetta arviolta lähes 6,5 euroa, kertoo kansainvälinen selvitys.

Suomessa vuonna 2014 mainontaan käytetyt 1,3 miljardia euroa kasvattivat bkt:ta siis arviolta 8,4 miljardia euroa, mikä vastasi 4,1 prosenttia Suomen bkt:sta.

Koko EU:n tasolla vastaava kerroin on seitsemän, ja vuonna 2014 mainontaan EU-maissa käytetyt 92 miljardia euroa tuottivat arviolta 643 miljardia euroa. Tämä vastaa noin 4,6 prosenttia EU:n bkt:sta.

Mainostajien Liiton kattojärjestön World Federation of Advertisersin ja usean muun alan järjestön teettämän selvityksen mukaan mainonta luo Suomessa 50 000 työpaikkaa eli kaksi prosenttia koko työmarkkinasta. Suurin osa näistä työpaikoista, noin kaksi kolmannesta, syntyy mainonnan välillisistä vaikutuksista esimerkiksi myyntiin ja tapahtumatuotantoon. Loput työpaikat syntyvät mainonnalla rahoitettaviin medioihin ja verkkoyhtiöihin sekä suoraan mainonnan tuotantoon kuten mainostoimistoihin.

Koko EU:n alueella mainonta luo lähes kuusi miljoona työpaikkaa, mikä vastaa 2,6 prosenttia koko työmarkkinasta.

Tuloksissa tunnistettiin myös mainonnan sosiaaliset hyödyt: mainosrahoitus mahdollistaa monenlaisia media-, hakukone- ja muita palveluja. Esimerkiksi verkossa mainonta rahoittaa suurilta osin palvelut, jotka muuten olisivat käyttäjille maksullisia.

Selvityksen toteutti Deloitte. Suomessa sitä rahoitti Sanoma.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö

Maksaminen

19.10.2017 18:06

MP: Apple Pay tulee vihdoin Suomeen

Apple julkistaa maksupalvelunsa Suomessa ensi viikolla, kertoo Ruotsin Macpro-sivusto nimettömiin lähteisiin vedoten.