SuomiTV on tuhlannut kahdessa ja puolessa vuodessa yli 20 miljoonaa
euroa, kertoo uusin Suomen Kuvalehti.
Suomen Kuvalehden mukaan SuomiTV teki viime vuonna 16 miljoonaa euroa tappiota. Samaan aikaan liikevaihto oli vain 0,4 miljoonaa euroa. Suomen Kuvalehden laskelmien mukaan kanava on tuhlannut parissa vuodessa yhteensä noin 24 miljoonaa euroa.
Hyvä vierailija!
Marmain arkisto on vain rekisteröityneiden käytettävissä.
Jos sinulla on käyttäjätunnus, kirjaudu, muutoin rekisteröidy alareunan linkistä.
Aiemmin verkkopalvelussa
Aivan suomenennätystasoa tämä hommeli. Erityislahjakkuutta vaatii tommosiin tuloksiin pääseminen. Omistajalla on vissiin väärät frendit Suomessa.
Hei yksi ilmainen vinkki: Pyörittäkää nyt hyvät ihmiset edes ohjelmatietoja ja ohjelmien esittelyjä varsinaisten lähetysten ulkopuolella.
80% niistä harvoista kerroista kun kanavaan satun törmäämään, vastaan toljottaa logo. OK, tiedän että telkkaristani löytyy SuomiTV, mutta kovin paljon pidemmälle tällä ei pötkitä.
Eihän tuo mitään ole. PlusTV elikä DIGI TV PLUS hassasi paljon enemmän. Ja he olivat tilanteessa, jossa ei ollut kilpailua!!! Se se vasta hölmöä touhua oli paitsi BOBin mielestä.
Saavat kaiken anteeksi kun alkavat pyörittämään CONANIA!!! UPEETA JA MAHTAVAA!










Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.