Kanta-asiakkaat
Irmeli Salo, Markkinointi ja Mainonta, 10.2.2012, 10:39Stockmann päästää tänä iltana sisään vain kanta-asiakaskerman
150-vuotisjuhliaan viettävä Stockmann sulkee
perjantai-iltana keskustan tavaratalonsa rahvaalta ja juhlii
kanta-asiakaskermansa kanssa.
Tavaratalo uhraa tänään kahden viimeisen tunnin myynnin ja viettää juhlailtaa 7000 vip-asiakkaan ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Kutsuvieraita viihdyttää muun muassa Karita Mattila.
Hyvä vierailija!
Marmain arkisto on vain rekisteröityneiden käytettävissä.
Jos sinulla on käyttäjätunnus, kirjaudu, muutoin rekisteröidy alareunan linkistä.
Aiemmin verkkopalvelussa
Tosin meille kutsuvieraille oli loistavan ohjelman, ruuan ja juoman lisäksi, myös kassat auki ja avulias henkilökunta käytettävissä. Aika monella meistä oli myös runsaasti ostoksia ja tilauksia tehtyinä, ennenkuin tilaisuus klo 24 päättyi. Harvoin saa niin rauhassa tutustua tarjomaan. Lämmin Kiitos Stockmannille aivan erinomaisesta illasta.
Uutisessa on pieni virhe. Exclusive-lehteä ei ole jaettu kaikille kanta-asiakkaille - esimerkiksi minulle - vaan niille, jotka ovat ostaneet tietyllä summalla tietyllä ajanjaksolla. Minä en muista milloin olen kanta-asiakaskorttiani viimeksi käyttänyt.










Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.