Kampanjat

M&M 16.2. 13:15 päivitetty 3.3. 15:39

Suomalainen verenpainekampanja palkittiin - kampanjan laajuutta kiiteltiin

Korvaamaton kovalevy -kampanjassa mitattiin verenpaine yli 6000 suomalaiselta pop-up-pisteissä ympäri Suomea.

Lokakuussa vietetään Maailman AVH-päivää, jolloin lisätään ihmisten tietoisuutta AVH:sta eli aivoverenkiertohäiriöstä. Maailman AVH-järjestö The World Stroke Organization (WSO) on julkistanut tuon päivän parhaat kampanjat.

Aivoliiton ja Yksi elämä -terveystalkoiden verenpainekampanja palkittiin parhaana korkean tulotason maiden sarjassa.

"WSO oli vaikuttunut kampanjan laajuudesta, koska kyseessä oli kaikkien aikojen suurin Suomessa järjestetty verenpaineeseen liittyvä kampanja, ja siihen saatiin mukaan myös päättäjiä", kertoo maailmanjärjestön puheenjohtaja, professori Stephen Davis tiedotteessa.

Korvaamaton kovalevy -kampanja käynnistyi 21. lokakuuta 2015 eduskunnan Pikkuparlamentissa verenpaineen mittauksena kansanedustajille, avustajille ja virkamiehille. Yhteensä runsaat 30 päättäjää istahti mittaustuoliin.

Lokakuun viimeisellä viikolla verenpaineita mitattiin yli 120 pop-up-pisteessä ympäri Suomea. Mittauspisteitä nähtiin muun muassa apteekeissa, kauppakeskuksissa, uimahalleissa, palvelukeskuksissa ja VR:n junissa. Verenpaine mitattiin yli 6000 suomalaiselta.

Pop-up-pisteiden lisäksi kampanja kuului muun muassa radiossa ja näkyi sosiaalisessa mediassa. Maailman AVH-päivää vietettiin 29. lokakuuta.

Kampanjan toteuttivat projektisuunnittelija Ville Niemi ja tiedottaja Liisa Koivula Aivoliitosta.

WSO palkitsi lisäksi kiinalaisen The Chinese Stroke Associationin matalan/keskimatalan tulotason maiden kategoriassa. Nigerialainen Rita Melifonwu ja intialainen professori Dipes Mandal saivat henkilökohtaiset palkinnot.

Nimitykset

29.08.2016 14:16

Otavamedian Harju siirtyy Fonectan ruoriin

Fonectan entinen toimitusjohtaja Timo Hiltunen kertoi toukokuussa väistyvänsä tehtävästä. Pekka Harjun paikan Otavamedian johdossa on ottanut Timo Kopra.

Toimistot

29.08.2016 13:38

Lihatalo valitsi Reputationin

HKScanin mediatoimistona jatkaa Dagmar ja tuoteviestintä on keskitetty viestintätoimisto Rianno Communicationsille.