kauppa

M&M 19.5. 10:00

Suomeen avataan uusi elektroniikan verkkokauppa

Tanskalainen Proshop kertoo pärjäävänsä hintakilpailussa hintarobotin avulla.

Tanskan suurimmaksi kuluttajaelektroniikan, tietotekniikan, kodinkoneiden ja kodin pienkoneiden, hygienialaitteiden sekä useiden muiden sähköllä toimivien laitteiden verkkokaupaksi itseään mainostava Proshop saapuu Suomeen.

Yhtiö kertoo juhlistavansa avajaisviikonloppua kovin alennustarjouksin.

Proshop mainostaa myös varautuneensa isoon kävijäpiikkiin palvelinjärjestelmien ja asiakaskuljetusten suhteen.

Proshop pyrkii erottautumaan suoraan varastosta myytävällä valikoimallaan sekä hinnoillaan. Hintakilpailussa pyritään pärjäämään hintarobotilla, joka osaa muun muassa seurata kilpailijoiden hintoja sekä hintasivustoja.

"Meidän mielestämme suomalaiset ovat jo pitkään maksaneet elektroniikkatuotteista liikaa. Haluamme ravistella markkinoita tarjoamalla edulliset hinnat myymättä mitään kuitenkaan tappiolla. Uskon, että meillä on poikkeuksellisen älykäs hinnoittelujärjestelmä, jonka ansiosta tämä on mahdollista", sanoo Proshopin toimitusjohtaja Ivan Jæger Christiansen.

Proshop perustettiin Tanskassa vuonna 1996. Yhtiö aloitti laserdisc- ja dvd-elokuvien myynnillä ja laajensi ensin tietotekniikkaan ja siitä hiljalleen eteenpäin eri tuotealueille. Kielialueellisesti Proshop on laajentanut ensin Ruotsiin, sitten Norjaan ja Saksaan. Yhtiö toimitti asiakkailleen viime vuonna yli 600 000 verkkotilausta.

Lähde: Tivi

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö