Koulutus

M&M 19.9. 10:12

Suomeen perustetaan taloustieteen huippuyksikkö Helsinki Graduate School of Economics

Pekka Karhunen
Pääministeri Juha Sipilä

Helsinki Graduate School of Economics (Helsinki GSE) -nimeä kantavan hankkeen valmistelu alkaa Aalto-yliopiston, Helsingin yliopiston ja Svenska Handelshögskolanin voimin.

Suomeen perustetaan uusi taloustieteen ”huippuyksikkö”, joka toteutetaan kolmen pääkaupunkiseudun yliopiston yhteistyönä, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ilmoitti tiistaina.

Helsinki Graduate School of Economics (Helsinki GSE) -nimeä kantavan hankkeen valmistelu alkaa Aalto-yliopiston, Helsingin yliopiston ja Svenska Handelshögskolanin voimin. Yksikkö tähtää taloustieteen ”kansainväliselle huipulle” ja tarjoaa jopa 15 uutta professuuria taloustieteen alalta.

"Yksiköstä rakennetaan kansainvälisesti merkittävä taloustieteen huippuyksikkö", pääministeri Sipilä julisti.

Pääministeri Sipilä kertoi havainneensa tehtävässään hallituksen johtajana, että ”taloustieteelliselle osaamiselle on kasvavaa kysyntää mm. politiikkatoimien suunnittelussa ja vaikutusarvioinnissa”.

Lähde: Uusi Suomi

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö