Maabrändi

M&M 20.3. 15:03

Suomi piti paikkansa onnellisimpien maiden joukossa

Colourbox

Norja nousi viime vuoden neljänneltä sijalta maailman onnellisimmaksi.

Maailma viettää kansainvälistä onnellisuuspäivää tänään maanantaina 20. maaliskuuta.

Onnellisuuspäivän iso ponnistus on Maailman onnellisuusraportin, eli World Happiness Reportin julkaiseminen. Raportin taustalla ovat YK:n kestävän kehityksen tutkijat.

Maailman onnellisin valtio on Norja.

Seuraavaksi parhaat sijoitukset nappasivat Tanska, Islanti, Sveitsi ja viidentenä Suomi. Suomen sijoitus pysyi samana viime vuodesta.

Norja taas oli viime vuoden raportissa sijalla neljä, kun Tanska piti onnellisimman maan paikkaa. Naapurimme Ruotsi on jälleen sijalla kymmenen.

Raportissa on arvioitu valtioita kuuden tekijän kautta: bruttokansantuote, terveiden elinvuosien määrä elinajanodotteeseen nähden, sosiaalinen tuki, luottamus hallintoon ja liike-elämään, vapauden kokemus sekä anteliaisuus.

Raportti käsittelee kaikkiaan 155 valtion nykytilannetta. Näillä mittareilla onnettomimmat maat ovat Keski-Afrikka, Burundi, Tansania ja Syyria.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö

Media

22.06.2017 14:30

Parlamentaarisen työryhmän esitys: pienituloisten yleisradioveroa kevennetään

Parlamentaarinen työryhmä esittää yksimielisesti,yleisradioverolain muuttamista niin, että Yle-veron maksukynnys olisi 14 800 euroa kun se nykyisin on 11 100 euroa. Eläketulon maksukynnys olisi 14 100 euroa (nykyisin 10 300 euroa). Päivärahatulon maksukynnys olisi 14 100 euroa (nykyisin 10 300 euroa).