Tutkimus

M&M 3.10. 08:45

Tutkimus: Brändi, jolla on kasvot, vetoaa ihmisiin

Colourbox

Tuoreen tutkimuksen valossa sellaiset brändit, jotka käyttävät mainoskuvissaan ihmisen kasvoja, saavat ihmisissä aikaan positiivisia mielleyhtymiä.

Yhdysvaltalaisen Oregonin yliopiston ja saksalaisen Christian-Albrechts-Universityn toteuttamassa tutkimuksessa koehenkilöille näytettiin 18 keksittyä mainosta, jotka oli varustettu brändien nimillä ja iskulauseilla. Tutkimuksesta uutisoi Entrepreneur.

Mainoskuvia oli kahdenlaisia: sellaisia, joissa oli selkeät ihmisen kasvot, ja sellaisia, joissa kasvoja ei ollut. Kun tutkimukseen osallistuneet henkilöt olivat nähneet kuvat, heiltä kysyttiin, miten he suhtautuvat kyseiseen brändiin, näkemiinsä kuviin sekä itseensä.

Tutkimuksessa havaittiin, että mainoskuvia, joilla oli kasvot, pidettiin mielekkäämpinä kuin sellaisia kuvia, joissa kasvoja ei ollut.

Lisäksi havaittiin, että mitä yksinäisemmäksi ja eristätyneemmäksi tutkimukseen osallistunut henkilö itsensä tunsi, sitä vahvempia positiivisia tuntemuksia kasvot sisältävä mainoskuva hänessä herätti.

Toisessa kokeessa osallistujille näytettiin 45 erilaista viinituotemerkin kuvaa, jotka oli kategorisoitu asteikolla yhdesä seitsemään sen mukaan, mitä selkeämmät kasvot kuvassa olivat.

Tulos oli samansuuntainen kuin ensimmäisessä kokeessa; osallistujat halusivat ostaa sellaiseisen pullon, jonka etiketissä oli selkeimmät kasvot.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö