Media

M&M 14.11. 16:13

Tutkimusraportti: Valeuutiset leviävät eri puolilla maailmaa – "Kyse on trendistä"

Colourbox

Freedom Housen tuoreen selvityksen mukaan valeuutiset ovat viime aikoina vaikuttaneet monien maiden vaaleihin ja levinneet eri puolilla maailmaa.

Valeuutisten ja valheellisen informaation levittämisestä vaalien yhteydessä vaikuttaa yhdysvaltalaislaitos Freedom Housen mukaan tulleen laajalle ulottuva ilmiö. Asiasta kertoo Mashable.

Freedom Housen tuoreen selvityksen mukaan valeuutiset olivat "merkittävässä osassa" ainakin 17 eri valtion lähiaikoina järjestämissä vaaleissa.

Muun muassa Keniassa presidentti Uhuru Kenyattan uudelleen valintaan johtaneiden presidentinvaalien yhteydessä Facebookissa ja WhatsAppissa levisi CNN:n ja BBC:n logoilla varustettuja valheellisia uutisia.

Venezuelassa pidettiin heinäkuun lopussa vaalit, joissa oli määrä valita parlamentin korvaava perustuslakia muuttava kokous. Istuvaa presidenttiä Nicolás Maduroa vastaan oli järjestetty maassa pidemmän aikaa mielenosoituksia. Mielenosoitukset kiellettiin vaalien alla.

Hallitus levitti vaalien yhteydessä tekaistua videomateriaalia ja valheita mielenosoittajista sosiaalisessa mediassa. Vaalit tuomittiin maailmalla laajalti, koska niiden katsottiin vievän Venezuelaa kohti diktatuuria.

Lisäksi Facebook joutui Mashablen mukaan poistamaan 30 000 tekaistua tiliä yhteisöpalvelusta vain kymmenen päivää ennen Ranskassa huhtikuussa järjestettyjä presidentinvaaleja.

Freedom House on vuonna 1941 perustettu laitos, joka kertoo työskentelevänsä demokratian ja vapauden puolesta.

Kasvava trendi

Ongelma ei rajoitu vain vaaleihin. Freedom Housen raportin mukaan valeuutiset levisivät 30 maassa 65:stä tarkastelun kohteena olevasta maasta. Freedom Housen projektijohtaja Sanja Kellyn mukaan ilmiö on nousussa.

"Kyse on trendistä, jonka näemme kasvavan eri puolilla maailmaa. Useimmissa tapauksissa kaiken takana on hallitus", Kelly kertoo.

Näin on usein etenkin autoritäärisesti hallittujen maiden, kuten Kiinan, Iranin ja Myanmarin kohdalla. Mutta ongelma esiintyy myös demokraattisesti hallituissa valtioissa.

Ongelmaksi koetaan erityisesti valheelliset videoklipit ja uutisraportit. Näitä levittävät esimerkiksi botit ja levittämisestä korvauksen saavat tahot. Tällä tavoin niistä tulee Kellyn mukaan voimakas keino levittää hallituksen ajamaa propagandaa.

Ongelmia tuottaa myös tarkasti kohdennettu mainonta. Se johtaa siihen, että kansallismielisyydelle ja muukalaisvihamielisyydelle eniten alttiit henkilöt näkevät valheelliset sisällöt.

Facebook luovutti aiemmin syksyllä 3000 venäläisen yhteisön ostamaa mainosta USA:n viranomaisten tarkastettaviksi. Mainoksilla pyrittiin vaikuttamaan USA:n presidentinvaalien lopputulokseen. Kyseessä olit viranomaisten uskomuksen mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putinin hallinnon tietoisesti masinoima kampanja, jolla pyrittiin myötävaikuttamaan Donald Trumpin valintaan presidentiksi.

Medialiiton tilaaman ja Tietoykkönen Oy:n toteuttaman tiistaina julkistetun tutkimuksen mukaan myös suomalaiset kokevat törmäävänsä verkossa usein valeuutisiin tai valheellisiin sisältöihin.

Tutkimuksessa 43 prosenttia suomalaisvastaajista kertoi törmäävänsä verkossa viikoittain uutisiin, jotka eivät ole täysin totuudenmukaisia. Suoranaisesti valheellisiin uutisiin kertoi törmäävänsä viikoittain 29 prosenttia vastaajista.