Nimitys

M&M 27.1. 10:40 päivitetty 3.3. 15:38

Twitter sai uuden markkinointijohtajan - yhtiöstä lähtemässä oleva tuotekehityspomo hyppää Instagramiin

Colourbox

Hiipuvan kasvun kanssa kamppaileva Twitter hankki uutta verta joukkoonsa. Yhtiöstä on lähdössä viisi johtajaa.

Twitter vahvisti eilen, että yhtiö on löytänyt uuden markkinointijohtajan American Expressin pitkäaikaisesta johtajasta Leslie Berlandista.

Twitterin toimitusjohtaja Jack Dorsey virallisti tiedon eilen twiittaamalla sen.

 

Berland on aiemmin toiminut American Expressin kansainvälisen mainonnan, markkinoinin ja digitaalisen kumppanuuden varajohtajana, kertoo The Drum.

Berlandia odottaa Twitterillä haastetta, sillä yhtiöllä on ollut ongelmia kasvattaa käyttäjäkuntaansa. Viime vuoden kolmannella neljänneksellä Twitter ilmoitti myös 132 miljoonan dollarin laskusta tuloissaan.

Berland ottaa haltuunsa Twitterin markkinointiosaston talousjohtaja Anthony Notolta, joka on vastannut markkinoinnista väliaikaisesti noin puolen vuoden ajan.

Twitterin johdossa on tapahtunut viikon sisällä merkittäviä muutoksia, kun sunnuntaina yhtiön mediajohtaja Katie Jacobs Stanton, kehitysjohtaja Alex Roetter, tuotekehitysjohtaja Kevin Weil ja HR:n apulaisjohtaja Skip Schipper lähtivät yhtiöstä. Myös Vine-yhtiön johtaja Jason Toff kertoi lähtevänsä yhtiöstä.

Kevin Weil twiittasi maanantaina siirtyvänsä eteenpäin ja tiistaina Re/code-verkkosivu kertoi, että Weil on nimitetty Facebookin omistaman kuvapalvelu Instagramin tuotekehitysjohtajaksi.

Lähteiden mukaan Weil rekrytoitiin Instagramiin kuukausia sitten. Instagramin tuotekehitysjohtajana reilun kahden vuoden ajan toiminut Peter Deng siirtyi Facebookin omistamaan Oculukseen aiemmin tässä kuussa, joten Re/coden mukaan Weilin siirron ajoitus on ymmärrettävä.

Mainokset

26.08.2016 14:35

Anna äänesi - mikä oli kesän paras aikkarimainos?

Kuukauden aikkarimainos -kilpailu muuttui yleisöäänestykseksi aiemmin tänä vuonna. Nyt äänestysvuorossa ovat kesän mainokset. Kerro mikä on mielestäsi paras, mutta muista perustella äänesi.