Tapahtumat

Laura Kukkonen 5.10. 14:20

Viestinnän tulevaisuus tapetilla Helsingissä

Kimmo Haapala
Helsingissä järjestettävän ICCO Global Summitin puheenjohtajana toimii yhdysvaltalainen Dentsu Aegis Networkiin kuuluvan Mitchellin toimitusjohtaja Elise Mitchell.

Viestintätoimistojen kattojärjestön kansainvälinen seminaari ICCO Global Summit järjestetään Helsingissä 5.-6. lokakuuta. Tapahtuma on ensimmäistä kertaa Suomessa.

Finlandia-taloon kerääntyy tällä viikolla liki 300 viestintävaikuttajaa yli 30 maasta. ICCO Global Summit pureutuu viestinnän tulevaisuuteen ja tapahtuman teemana ovat innovaatiot sekä kiihtyvästi kehittyvä viestintäkenttä.

Torstain pääpuhuja, Ketchumin toimitusjohtaja Rob Flaherty muistuttaa, että tällä hetkellä viestinnän tekeminen on täysin erilaista kuin 10 vuotta sitten. Monet muutokset liittyvät sisältöjen kuluttamiseen.

Aiemmin ihmiset hakeutuivat uutisten ääreen, olivat ne sitten printissä tai näytöllä. Televisiouutiset katsottiin kaikkialla samaan aikaan.

"Nykyisin uutiset löytävät meidät. Jos asia on tarpeeksi tärkeä, se löytää minut", Flaherty kuvailee muutosta puheenvuorossaan.

Sosiaalinen media mahdollistaa ajasta ja myös toimittajista riippumattoman uutisten ja ajankohtaisten tapahtumaketjujen seuraamisen.

"Viestinnän suhde toimittajiin on muuttunut. Portinvartijan rooli pienenee", Flaherty sanoo.

Viestinnältäkin vaaditaan nykyisin läpinäkyvyyttä ja aitoutta. Flaherty katsoo, että läpinäkyvyyden vaatimus muuttaa myös viestintäkentän osaamistarvetta.

Tähän teemaan pureutuu myös Hotwiren Head of Engagement John Brown. Hän muistuttaa, että viesti itsessään ei ole kaikki kaikessa. Brändien ja yritysten täytyy elää viestiään ja toteuttaa viestinsä mukaisia tekoja.

"Viestin toteuttaminen merkitsee kaikkea. Siihen liittyvät teot ja aitous. Onko viestin takana totuus?" Brown kehottaa kysymään.

Brown myös kannustaa viestinnäntekijöitä ja asiakkaita toteuttamaan nopeita kokeiluja.

"On ajateltu, että kampanjan suunnitteluun pitää käyttää kuukausia. On mahdollista testata ja kokeilla nopeasti. Kannattaa tarttua sosiaalisiin trendeihin ja nähdä mahdollisuudet", Brown sanoo.

Brown lyttäsi puheenvuorossaan useita viestinnän myyttejä. Monet esimerkiksi korostavat videon merkitystä tulevaisuuden viestintäkanavana. Brown muistuttaa, ettei videolla ole merkitystä, ellei siihen ole rahkeita investoida aikaa, rahaa ja oikeanlaista osaamista.

Suomessa ICCOn tapahtuman järjestelyistä vastaa Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto MTL:n viestintäjaos, jota johtaa Ahjo Communicationsin partneri ja vanhempi neuvonantaja Sari-Liia Tonttila.

Tonttilan mukaan ICCO Global Summit on Helsingissä aivan erilainen kuin aiemmin. Tapahtumaa varten on luotu työkaluja, joiden avulla seminaarikävijät ja myös muut voivat esimerkiksi seurata keskusteluja. Yritykset uusien työkalujen takana ovat ReadPeak, Transfluent ja Smarp.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö