Yhteistyöt

M&M 26.1. 15:26 päivitetty 3.3. 15:38

Villivisio uudistaa Tampereen Finlaysonin alueen brändin

Villivisiosta tulee myös Finlaysonin alueen viestinnän kumppani.

Työeläkeyhtiö Varma on valinnut mainos- ja viestintätoimisto Villivision Finlaysonin alueen brändiuudistuksen kumppaniksi. Toimisto aloittaa samalla Finlaysonin alueen viestinnän kumppanina.

Tampereella sijaitseva Finlayson oli 1920-luvulle saakka Pohjoismaiden suurin teollinen toimipaikka. Finlaysonin tehtaalla oli aikoinaan oma koulu, sairaala, poliisi ja kauppa sekä raha.

"Finlaysonin alue on instituutio, Tampereen vanha kaupunki, joka tarjoaa upeat ja uniikit puitteet. Alue on täynnä mahdollisuuksia, ristiriitaa ja kontrastia, jonka päälle on hyvä rakentaa. Pääsemme yhdessä toteuttamaan kokonaisvaltaisen brändiuudistuksen aluelle, mistä löytyvät myös oman yrityksemme juuret", kertoo Villivision myyntijohtaja ja osakas Olli Lehtisalo tiedotteessa.

Vuonna 1999 perustetun Villivision asiakkaita ovat muun muassa Amerplast, Ice Power, Liikennevirasto, Kuluttajaliitto, Orkla Confectionery & Snacks Finland, Saarioinen, Sokos Hotels, Tampereen Teatteri ja Tampereen Puhelin.

Toimistossa työskentelee 17 henkilöä. Yhtiön myyntikate oli 1,3 miljoonaa euroa vuonna 2014.