Matkailu

M&M 13.9. 12:25

Ylläkseltä brändiuudistus: "Aika herättää Lapin matkailun jättiläinen"

Pekka Aho
Yllästunturi sijaitsee Länsi-Lapissa Kolarin kunnassa.

Ylläs uudistaa markkinointiaan uuden markkinointitiimin voimin. Alueen markkinoinnista vastaavan Visit Ylläksen organisaatio uudistuu ja samalla julkaistaan uusi visuaalinen ilme koko tunturialueelle.

Uudistuvan Visit Ylläksen toimitusjohtajaksi on nimetty 1.9. alkaen Janne-Juhani Haarma, digitaalisen markkinoinnin suunnittelijaksi Henry Viitanen ja markkinointiassistentiksi Eetu Leikas.

Uusien rekrytointien kautta Visit Ylläs päivittää hallituksen puheenjohtaja Juha-Pekka Olkkolan mukaan markkinointiosaamistaan erityisesti digimarkkinoinnin puolella .

"Ylläs on ollut ehkä hieman talviunessa ja nyt on aika herättää tämä Lapin matkailun jättiläinen. Ylläksen ilme uudistetaan vastaamaan paremmin alueen vetovoimatekijöitä ja nostamaan Ylläs sille kuuluvalle paikalle Lapin matkailumarkkinassa", Olkkola kertoo tiedotteessa.

Ylläksen uutta ilmettä on lähdetty rakentamaan alueen vahvuuksista käsin. Kahdeksan vuodenajan ja seitsemän tunturin Ylläs soveltuu Visit Ylläksen mukaan erityisesti aktiiviselle lomailijalle. Syksyllä lanseerattava ilme tukee tätä tarinaa.

"Koskematon luonto, tutkitusti maailman puhtain ilma, puhdas vesi ja ruoka ovat nyt ja tulevaisuudessa ne tekijät, jotka takaavat matkailun kestävän kasvun", kertoo uusi toimitusjohtaja Janne-Juhani Haarma.

Uudesta ilmeestä vastaa rovaniemeläinen Mainostoimisto Puisto ja se lanseerataan 9.10. alkavassa kampanjassa.

"Uutta konseptia ja visuaalista ilmettä on työstetty vuoden päivät muun markkinointityön rinnalla ja olemme lopputulokseen erittäin tyytyväisiä. Ylläksellä on hieno mahdollisuus kasvaa ympärivuotiseksi luonnon elämyspuistoksi ja tämä uudistus luo tälle kasvulle hyvän pohjan", Puiston toimitusjohtaja Veli-Pekka Laitinen arvioi.

Visit Ylläs on vuonna 2013 perustettu Ylläksen alueellinen markkinointiyhtiö, jonka päätehtävä on koko Ylläksen brändi- ja imagomarkkinointi. Yrityksen omistavat Kolarin kunta ja alueen yritykset.

Yllästunturin kupeessa sijaitsee kaksi kylää – pohjoispuolella Äkäslompolo ja eteläpuolella Ylläsjärvi. Molemmat kylät saavat tulonsa pääosin matkailusta.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö

Mainonnan monitaho

22.09.2017 10:37

Tuula Kallio valittiin Mainonnan Monitahon saajaksi

Dagmarin Tuula Kallio on vuoden 2017 Mainonnan Monitaho -tunnustuksen saaja. Hän haluaa ohjata tunnustukseen kuuluvan MAT-säätiön stipendin startupille, joka edistää tekoälyn ja teknologian hyödyntämistä markkinoinnissa. 5 000 euron arvoisen stipendin saavaa yritystä etsitään vielä.