Yrittäjälehdet

Kimmo Lundén 20.1.2016 15:20 päivitetty 3.3.2016 15:37

Yrittänyttä ei laiteta – Kimmo Koivikko jättää Yrittäjämediat ja ryhtyy yrittämään

M&M

Suomen Yrittäjien lehtiä ja verkkosivustoa päätoimittanut Kimmo Koivikko perusti oman yrityksen.

Suomen Yrittäjien jäsenlehtiä Yrittäjäsanomia, Yrittäjä-lehteä ja Yrittajat.fi-verkkosivuston uutisosiota neljä vuotta päätoimittanut Kimmo Koivikko jättää Yrittäjämediat ja ryhtyy itsenäiseksi yrittäjäksi.

"Olen seurannut satojen yrittäjien arkea toimittajana yli kymmenen vuotta: iloa, surua, menestystä ja epäonnistumista. En halua olla enää sivustakatsoja, vaan kokea itse miltä yrittäjyys tuntuu", Koivikko perustelee urakäännöstään Facebook-sivullaan.

Koivikko kertoo perustaneensa yrityksen ja hyppäävänsä päätoimiseksi yrittäjäksi helmikuun alusta.

Koivikon yrittäjäksi lähtemisestä kertoi ensimmäisenä Kauppalehti.fi. Kauppalehdessä ennen Yrittäjämedioita työskennellyt Koivikko on perustanut kumppaneidensa kanssa yrityksen. Hän ei vielä kerro yrityksestään tarkemmin.

"Kerron mielelläni tarkemmin liikeideasta helmikuun puolella. Silloin voin paljastaa jo muutakin. Sellutehdasta emme kuitenkaan ole perustaneet."

"Joidenkin mielestä tällainen hyppy voi kuulostaa riskialttiilta puuhalta, itse koen sen unelman täyttymyksenä."

Muutosta hän kuvaa isoksi:

"Aika näyttää, onko unelma sellainen kuin sen itse olen kuvitellut. Ainakin tulee yritettyä."

Koivikko aikoo jakaa kokemuksiaan muillekin blogikirjoituksissaan.

Suomen Yrittäjät täyttää päätoimittajan tehtävän kevään aikana määräaikaisesti. Kauppalehden mukaan sijaisen rekrytointi käynnistyy välittömästi varatoimitusjohtaja Anssi Kujalan johdolla. Kujala toimii myös jatkossakin Yrittäjämedioiden vastaavana päätoimittajana.

Yrittäjämedioihin kuuluu Yrittäjäsanomat, Yrittäjä-lehti ja Yrittajat.fi-verkkosivuston uutisosio.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö

Mainonnan monitaho

22.09.2017 10:37

Tuula Kallio valittiin Mainonnan Monitahon saajaksi

Dagmarin Tuula Kallio on vuoden 2017 Mainonnan Monitaho -tunnustuksen saaja. Hän haluaa ohjata tunnustukseen kuuluvan MAT-säätiön stipendin startupille, joka edistää tekoälyn ja teknologian hyödyntämistä markkinoinnissa. 5 000 euron arvoisen stipendin saavaa yritystä etsitään vielä.