Kommentti

Juha-Matti Mäntylä 22.11.2016 12:19

Guggenheim ei ole sinua varten

Karoliina Paavilainen
Juha-Matti Mäntylä on Talouselämän ja M&M:n toimittaja.

Guggenheim-kelkkani kääntyi viime huhtikuussa, kun kiersin 12-henkisen kiinalaisryhmän kanssa bussilla pitkin Helsinkiä.

Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi eilen esityksen Guggenheim-museon rakentamisesta. Asia siirtyy kaupunginvaltuustoon. Tässä yhteydessä haluan espoolaisena tuoda julki, että olen kääntänyt takkini. Olen kannattaja.

Toivon, että Helsinkiin rakennetaan Guggenheimin museo.

Haluan kuitenkin korostaa, että olen käynyt Kiasman taidenäyttelyssä vain yhdessä näyttelyssä. Uuden Musiikkitalon konserteissa en ole käynyt viiden vuoden kuluessa vielä kertaakaan. Olen ymmärtänyt, että näiden seikkojen esiin tuominen on tässä keskustelussa tärkeää. En ole antanut korkeakulttuurin sumentaa arvostelukykyäni.

Minäkin pidin amerikkalaisen Guggenheim-brändin Suomeen tuomista naurettavana ajatuksena. Vielä huvittavampaa on ollut seurata, miten hanke ponnistaa pystyyn yhä uudestaan huolimatta lukuisista täystyrmäyksistä. Moisessa jääräpäisyydessä on jotain perisuomalaista.

Se ei kuitenkaan saanut minua muuttamaan mieltäni.

Käänsin kelkkani viime huhtikuussa, kun kiersin 12-henkisen kiinalaisryhmän kanssa bussilla pitkin Helsinkiä. Sibelius-monumentin, Olympiastadionin ja Temppeliaukion kirkon jälkeen ehdin jo kuvitella, että ryhmä on kuin mikä tahansa lähes kielitaidoton suomalainen turistiryhmä 1970-luvulla.

Mutta sitten alkoi kaupanteko.

Herra Cai osti Helsingin Etelärannasta kourallisen 170 euron hintaisia koruja. Herra Kang taas keräsi kainaloonsa kolme paria yli sadan euron Eccoja. Shanghailaisrouva nappasi Aseman Kellosta kuuden tuhannen euron Chopard-rannekellon. Visit Finlandin mukaan keskimääräinen kiinalainen matkailija käytti vuonna 2014 Suomen-vierailunsa aikana rahaa keskimäärin 623 euroa, kun esimerkiksi keskimääräinen venäläinen käytti vain 270 euroa.

Viidessä vuodessa tämä joukon määrä maassamme on yli kaksinkertaistunut. Viime kesänä heitä yöpyi maassamme enemmän kuin brittejä, ranskalaisia tai japanilaisia. Ja kansakuntana kiinalaiset ovat vasta aloittelemassa kaukomatkailuaan.

Rahankäyttö kertoo, että kasvavasta kakusta kannatta haalia niin monta murusta kuin suinkin mahdollista. Keväinen ostosreissu opetti myös sen, että brändit myyvät hyvin. Tervetuloa Helsinkiin, täällä on Ecco, Chopard ja Guggenheim!

Ulkomailta alkuperäisiä kokemuksia metsästävästä suomalaisesta tämä tuntuu tietenkin huvittavalta. Guggenheimia pohtiessaan täytyy kuitenkin hyväksyä se mahdollisuus, ettei pytinkiä rakenneta minua varten.

Kirjoittaja myöntää vierailleensa Yayoi Kusaman näyttelyssä Helsingin Tennispalatsissa: ”Yritin mennä Luokkakokous 2 -elokuvaan!”

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö