Kommentti

Saara Koho 20.9. 12:06 päivitetty 21.9. 10:34

Kommentti: Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten

Arttu Laitala
Saara Koho on Talouselämän ja M&M:n toimittaja.

Perinteiset hyveet, kuten korkea koulutus tai syvällinen ammatillinen perehtyminen, eivät ole enää samanlaista valuuttaa kuin ennen.

Asiantuntijat. Tutkijat. Ammattilaiset. Loogisuus. Perustellut mielipiteet. Kaikki nämä ovat poissa muodista.

Yhdysvaltain presidentiksi pyrkivät rinta rinnan entinen ulkoministeri ja First Lady, asianajaja Hillary Clinton ja kiinteistösijoittajan poika, Diili-ohjelman juontaja Donald Trump. Hillary Clinton punnitsee sanojaan tarkkaan, Trump laukoo mitä sylki suuhun tuo.

"En minä, ei Bill, ei kukaan ole ollut yhtä pätevä presidentiksi kuin Hillary Clinton", Yhdysvaltain nykyinen presidentti Barack Obama on todennut. Mutta riittääkö pätevyys?

Britit päättivät lähteä EU:sta, vaikka monet ekonomistit ja politiikan tutkijat sanoivat, ettei kannattaisi.

"Tämän maan kansalaiset ovat saaneet tarpeekseen näistä asiantuntijoista", Ison-Britannian oikeusministeri Michael Gove totesi alkukesästä. Hän ei pystynyt haastattelussa mainitsemaan nimeltä yhtään taloustieteilijää, joka tukisi maan lähtöä Euroopan unionista.

Perinteiset hyveet, kuten korkea koulutus tai syvällinen ammatillinen perehtyminen, eivät ole enää samanlaista valuuttaa kuin ennen.

Hakusana "Bengt Holmström" antaa 289 000 hakutulosta Googlessa. Hakusana "Arttu Lindeman" antaa 275 000 tulosta. Ensin mainittu on kansainvälisesti arvostettu taloustieteilijä ja Massachusetts Institute of Technologyn taloustieteen professori. Jälkimmäinen on 19-vuotias lahtelainen tubettaja.

Wallu Valpio totesi jo vuonna 2005, että "Suomessa on tullut tavaksi kutsua mediapersoonaksi henkilöä, joka on näyttänyt julkisesti munansa."

Toimittajia ja asiantuntijoita kehotetaan brändäämään itsensä. Meille tarjotaan Facebook- ja Twitter-koulutusta. Ajatus tuntuu olevan, ettei sisällöllä, omalla sanomalla ole niin väliä, kunhan jaksaisi päivät pitkät länkyttää jotain sosiaalisessa mediassa. Seuraajien määrä, siinä uusi menestyksen mitta.

Asiantuntijuus muuttuu pinnallisemmaksi. Johtamisen professorit Janne Tienari ja Susan Meriläinen kirjoittavat teoksessaan Palvelukseen halutaan ajokoira, että liiketoiminnasta ja johtamisesta on tullut sutjakalta näyttävien ja dynaamisesti esiintyvien ihmisten temmellyskenttä.

Pätevyys ja sopivuus määritellään ulkonäön kautta. Ja niiden rajat ovat kapeat: "Ylipainoisten ei kannata vaivautua. Johtaja ei saa olla lyhyt – muttei myöskään liian pitkä. Ei saa näyttää liian bodatulta, vaan on oltava trimmatun näköinen. Ajokoira näyttää sopivasti nuorelta, mutta ei kuitenkaan liian nuorelta, koska johtajan tulee viestiä oikeanlaisesta kokemuksesta."

Maailma on kaoottinen, ja päätöksenteko vaikeaa. Sen tueksi tarvitaan tutkimusta ja keskustelua. Politiikka on intressien ristivetoa ja kompromissien tekemistä.

Mitä useampi tutkija ja asiantuntija uskaltaa osallistua julkiseen keskusteluun, sitä laadukkaampaa siitä tulee.

Viestintätoimisto Kaskas Media on erikoistunut tiedeviestintään. Se haluaa parantaa vuorovaikutusta sekä tiede- ja asiantuntijayhteisön sisällä että ympäröivän maailman kanssa. Ajatus on kerrassaan kannatettava.

Enää tarvitaan joku, joka brändäisi älykkyyden ja palauttaisi asiantuntijuuden arvon.

Tuulitunneli pois televisiosta, Suomen Tietoviisas takaisin!

Kuka ottaa kopin?

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö

Vaihtoehtokustantaminen

28.09.2016 15:02

Ilja Janitskin aikoo hakea turvapaikkaa

"Puolustan oikeutta Suomen 'viralliseen' eriävään mielipiteeseeni vaikka hengelläni", sanoo MV-lehden kustantaja.