Modernilla maailmantaloudella on tapana kaksinkertaistua 25 vuoden välein. Jos jatkaa porskuttaisimme nykyisillä elintavoillamme eteenpäin, koko maapallo alkaisi nopeasti muistuttaa yhtä jättimäistä energian- ja lihantuotantolaitosta, jonka tehtaat sylkisivät ulos muovia ja autoja. Maataloutta pitäisi ääreistehostaa ja geenimanipuloida kertaheitolla sekä kalat tyhjentää meristä. Ja kaikki tämä lisääntyvien ääri-ilmiöiden kuten kuivuuden ja megamyrskyjen kiusaamina.

Harva meistä haluaisi elää tällä bladerunner-planeetalla, ja ne ensimmäiset HSL:n vyöhykeliput Marsiin alkaisivat kuulostaa varsin mielenkiintoisilta.

Siksi ilmastosta kannattaa vouhottaa. Vastoin kriitikkojen ja helppoheikkien välihuutoja, kunnianhimoinen ilmastopolitiikka ei ole kieltämässä lihaa, yksityisautoilua tai ajamassa suomalaista teollista osaamista sinne, missä pippuri kasvaa.

Itse asiassa, kunnianhimoinen ilmastopolitiikka on ainoa keino säilyttää oikeus omiin valintoihin ja siihen kuuluisaan yksilönvapauteen. Vai onko joku kuullut kriisistä, jossa yksilön toiveita ja mieltymyksiä alettaisiin taianomaisesti kunnioittaa enemmän? Yleensä kriiseissä tuppaa tapahtumaan juuri päinvastoin.

Koko ilmastokeskustelua häiritseekin vakava perspektiiviharha, ja samaan aikaan usko siihen, että pelottelulla saadaan hommia eteenpäin.

Harha siksi, että oma perspektiivimme rajoittuu noin viimeiseen 50 vuoteen ja halvan fossiilienergian voimauttamaan kertakäyttökulutukseen, ja ajatukseen siitä, että se edustaisi koko maailmanhistoriaa ja normia. Ei tosiaankaan edusta.

Toisaalta, ei edes pahin todellisuudesta vieraantunut työpaikkakiusaaja usko, että pelottelulla saadaan aikaan kestäviä tuloksia. Korkeintaan hetken voittoja, mutta sota hävitään varmasti.

Molemmista pitääkin päästä eroon. Sillä se, mitä ilmastonmuutos käytännössä vaatii, taipuu kyllä osaavan viestijän käsissä mahdollisuudeksi löytää ihmisyytemme uudestaan ja uudeksi hyväksi elämäksi.

Tarve siirtyä nopeasti fossiilisista polttoaineista uusiutuviin on mahdollisuus uuteen teknologiseen vallankumoukseen, jonka pitäisi innostaa koko maailman piilaaksoja deittiäppien sijaan.

Kiertotalouden nousu koko talouden määrääväksi luonteenpiirteeksi vapauttaa ihmiset krääsästä, pursuavista vaatekaapeista ja lompakkoa stressaavasta elintasokilpailusta. Milloin asioista huolehtiminen ja hoitaminen oli muka huono juttu? Milloin kädettömyys vanhan korjaamiseen ja uusiokäyttöön oli tavoiteltava asia?

Ja viimeksi, milloin ajatus siitä, että vain rahalla mitattavalla kasvulla olisi merkitystä, keräsi yhteen työelämän rasittamat ja oravanpyörän uuvuttamat keski-ikäiset ja vei nämä seminaaritilat täyttävään hurmioon?

Ehkä kahden sadan vuoden päästä historioitsijat arvioivatkin historiaamme uudesta näkökulmasta. Ehkä he kirjoittavat, että uhka ilmastonmuutoksesta kokosi meidät ihmiset yhteen ja antoi meille uuden alun ja eväät parempaan elämään. Ja mikä tarina se olisikaan.

Mutta nyt tuo tarina tarvitsee parempaa tarinankerrontaa sekä kertojia. Ihmiskunnan kohtalo saattaa riippua teistä.

Demos Helsingin Petteri Lillberg kirjoittaa aikamme ilmiöistä, totuuksista ja asioista, joista voi olla monta mieltä.