Finnkinolla menee hyvin. Yhtiön liikevaihto kasvoi viime vuonna viidenneksen, 67 miljoonasta eurosta 81 miljoonaan, kertoo Talouselämän tuore juttu.

Katsojamäärät suomalaisissa elokuvateattereissa nousivat ennätykseensä 8,7 miljoonaan. Ja mainostajat lisäsivät panostuksiaan jopa 40 prosenttia. Finnkino keräsi tulosta jälleen lähes kymmenen prosenttia liikevaihdosta.

Hurraa - suomalainen elokuvateatteribisnes ja sen hedelmistä nauttiminen ovat huipussaan!

Ikävä kyllä tämä ei ole koko totuus.

Tuplahinta kymmenessä vuodessa

Ensinnäkin suomalainen elokuvateatteribisnes ei ole enää suomalaisissa käsissä.

Sanoma myi Finnkinon ruotsalaiselle pääomasijoittajalle Ratos ille vuonna 2011, ja sen jälkeen Ratos myi sen brittiläiselle pääomasijoittajalle Bridgepoint ille, osana pohjoismaista Nordic Cinema Group ia.

Toisekseen, ihan kaikki suomalaiset eivät pääse nauttimaan säännöllisesti elokuvista. Hinnat ovat karanneet sen verran korkealle. Jos haluat lähteä tänään katsomaan uutuuselokuvaa Helsingin Tennispalatsiin, maksat lipustasi 14,50 euroa.

Se on aika korkea hinta, kun vertaa vaihtoehtoisiin ajanvietteisiin. Uutuus-dvd:n saa vuokraamosta muutamalla eurolla; netistä saa kympillä palvelun, jolla voi katsoa leffoja ja huippusarjoja kuukauden ajan.

Finnkinon hinnoittelu ei ole täysin ristiriidassa esimerkiksi Lontoon tai Tukholman lippuhintojen kanssa. Ongelma on siinä, että Suomessa ostovoima on ratkaisevasti heikommassa jamassa kuin voimakkaamman talouskasvun maissa. Eikä ostovoima ole viime vuosina merkittävästi kasvanut.

Vuosina 1995–2005 lippujen keskihinnat nousivat 6,10 eurosta 7,40 euroon. Aikaväliin osuu voimakas nousukausi, mutta silti hinnannousu oli maltilliset 20 prosenttia.

Vuoden 2005 jälkeen keskihinnat sen sijaan ovat nousseet lähes kolme euroa 10,30 euroon – siis noin 40 prosenttia. Ja Finnkinon leffakompleksit veloittavat kertakäynnistä tätä selvästi enemmän: arki-iltoina 12,50 euroa ja viikonloppuisin 14,50.

Markkinat haltuun

On selvää, että pääomasijoittaja haluaa sijoitukselleen muhkeaa tuottoa. Se on toki ymmärrettävää.

Ja nousevista hinnoista huolimatta elokuvissa käynti on lisääntynyt. Hulluhan Finnkino olisi, jos ei tällä yhtälöllä hintoja nostaisi.

Ongelma on siinä, että paatuneella elokuvadiggarilla ei ole enää juuri vaihtehtoja. Talouselämän mukaan Finnkinon osuus Suomen elokuvateattereiden lipunmyynnistä on noussut reilussa vuosikymmenessä 50 prosentista 70 prosenttiin. Se ei ole vielä monopoli, mutta määräävästä markkina-asemasta voi monella paikkaa puhua. Elokuvakomplekseista pitävän näkökulmasta sillä on myös paikallisia monopoleja.

Tilanne syntyi 2000-luvun alkupuolella, kun teatteritoiminta digitalisoitiin, mikä vaati tuolloiselta omistajalta Sanomalta suuria investointeja. Kaikilla ei ollut tähän varaa. Finnkino osti pienempiään pois ja valtasi vähitellen markkinat.

Lippujen hinnat lähtivät jyrkempään nousuun vuonna 2009, eikä digitalisaatio ole sen jälkeen kuluttajalle välittyviä kustannuksia vähentänyt.

Kilpailu- ja kuluttajavirastolla (KKV) on kuitenkin varsin korkea kynnys puuttua ahneeseen hinnoitteluun. Se puuttuu herkemmin markkinoille tulemisen esteisiin ja isoihin yrityskauppoihin.

Finnkinon ja Sandrew Metronome n taannoisessa fuusiossa syntynyt liikevaihto alitti selvästi KKV:n puuttumiselle asetetun 350 miljoonan euron rajan. KKV keskittyy kansantalouden kannalta merkittäviin yrityskauppoihin.

Carunan kaikuja

Todennäköisesti Finnkino jatkaa hinnoitteluaan Bridgepointin toiveiden mukaisesti. Isoista skriineistä nauttivat kuluttajat purevat hammasta ja maksavat.

Mieleen tulevat kansainvälisten pääomasijoittajien omistamat sähköverkkoyhtiöt – kuten Caruna – jotka ovat rauhassa korotelleet hintojaan paikallisten monopolien turvin.

Carunalta kuluttajat ovat saaneet yleensä ihan laadukasta sähköä. Miten on Finnkinon tarjoaman laadun kanssa?

Elokuvakokemus on kyllä parantunut, mutta tarjonta on kaventunut. Tasokkaita elokuvia aikuiseen makuun ei aina pääse katsomaan ilta-aikaan, eikä ainakaan muutaman viikon päästä ensi-illasta. Etenkin arthouse-elokuva loistaa usein poissaolollaan.

No, voihan Carunankin asiakas päättää olla ilman verkkosähköä ja lämmittää öljyllä tai puulla. Leffadiggari voi vuokrailla dvd:eitä tai lukea kirjaa.

Pientä valoa

Onneksi tilanne on muuttumassa Helsingissä aavistuksen valoisammaksi. Kulttuurikeskus Korjaamo pystytti keväällä oman Kinonsa Töölöön. Kallioon avataan marraskuussa seuraava pieni vaihtoehtoteatteri Riviera.

Niistä voi löytyä laadukkaampaa elokuvatarjontaa, ja ainakin Korjaamolla myös edullisempaan hintaan, 11 eurolla.

Jättiskriinejä teattereissa ei ole. Massiivista elokuvaelämystä voi rakentaa tuhdilla lasilla punaviiniä.