Kulmahuoneen kirjeenvaihtaja

Jukka Hakala 28.2. 09:02

Brändit hoivakodissa

Jukka Hakala

Lyhyt matka strategisesti tärkeästä pääomasta kuluja aiheuttavaksi taakaksi.

Brand manager Mäkisellä oli ongelma. Hänen vastuulleen oli sysätty jo verraten iäkäs brändi, jolle kukaan ei oikein tuntunut tietävän mitä tehdä. Ei tiennyt Mäkinenkään. Yksinkään sitä ei voinut jättää, joten hän päätti hankkia sille hoitopaikan.

Mäkinen meilasi tarjouspyynnön viiteentoista hoivakotiin, ja pian brändi jo kärrättiin halvimman tarjouksen tehneen hoivahuomiopalveluja tarjoavan Attenzionen trendikkäisiin toimitiloihin.

Mäkinen oli helpottunut. Onneksi oli näitä halpuuttamiseen erikoistuneita hoivakoteja, jotka olivat yleistyneet samaa tahtia kuin brändien omistajat olivat lopettaneet investoinnit kasvuun ja keskittyneet vain leikkaamaan kuluja.

Juhlapuheissa osa omistajista kyllä vakuutti, että he arvostavat brändejään ja että niihin panostamalla voidaan kasvattaa liikevaihtoa ja markkina-arvoa. Mutta kun budjetoinnin aika tuli, investoinnit suunnattiin muualle ja markkinoinnista säästettiin.

Vanhojen brändien suurimmaksi ongelmaksi oli tullut se, että ne eivät olleet enää nuoria. Ne eivät enää sopineet tähän aikaan. Ne eivät olleet trendikkäitä - tai niin niiden omistajat uskoivat.

Attenzione oli täynnä vastaavia brändikohtaloita. Monilla olisi ollut vielä paljonkin annettavaa maailmalle. Kaikilla oli hienoja tarinoita, jotka hyvin kerrottuina olisivat edelleen vanginneet suuren joukon kuulijoita pauloihinsa. Ne olivat iästään huolimatta harvinaisen elinvoimaisia, mutta syystä tai toisesta niiden omistajat eivät enää jaksaneet tai osanneet niitä hoitaa.

Hoivakodin asukit tiesivät, miltä tuntui muuttua strategisesti tärkeästä pääomasta vaivaa ja kuluja aiheuttavaksi riippakiveksi.

Hoivakodissakaan ei riittänyt ymmärrystä näille elämää nähneille brändeille. Hoivakodit kilpailivat hinnalla, ja omistajien maksamilla summilla ei saanut riittävästi, jos ollenkaan, ammattitaitoista työvoimaa.

Monia hoivakodin rutiineja pyöritettiinkin harjoittelijavoimin. Harjoittelijat eivät kyenneet erottamaan positiota konseptista tai hallinneet tarinankerrontaa, vaikka monilla hoivakodin brändeillä oli tarinoiden täydeltä elettyä elämää.

Lisäksi brändiä hoitavat ihmiset vaihtuivat tiuhaan, ja harva heistä jaksoi sen tarkemmin tutustua brändin historiaan, saati yrittää ymmärtää sen perimmäistä olemusta.

Hoivakodin arki muodostui tylsän tappavasta vuosikellorutiinista. Mitään ylimääräistä tai spontaania ei tehty. Aito arkinen läsnäolo kuitattiin somepäivityksillä, ja juhlapyhinä kuten jouluna brändi laitettiin halvan kuvausryhmän eteen nauhoittamaan kaikkia osapuolia vaivaannuttava hyvän mielen julistus. Brändin pitkäaikaisia ystäviä hävetti. Osa toivoi jo eutanasiaa.

Toisinaan hoivakodissa tapahtui suoranaisia laiminlyöntejä. Kerran brändi oli pudonnut lattialle, ja joutui virumaan siellä päiviä ennen kuin kukaan hoitokodista huomasi koko asiaa. Se sai Mäkisenkin jo suuttumaan.

Hyvitykseksi hoivakoti palkkasi paikalle influencerin. Hän ei tiennyt brändistä tuon taivaallista, mutta suostui pientä korvausta vastaan poseeraamaan sen kainalossa valkaistuine hampaineen. Pienen hetken kaikki uskoivat samaa valhetta. Pienen hetken he uskoivat, että kaikki oli oikeasti hyvin.

Kirjoittaja Jukka Hakala on viestintätoimisto N2 Commsin toimitusjohtaja.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö

Yhteiskunta

23.08.2019 14:59

Kuntaliitto valitsi Milttonin

Suomen Kuntaliitto ry on valinnut Milttonin viestintä- ja markkinointipalvelujensa strategiseksi ja operatiiviseksi kumppaniksi.