Kulmahuoneen kirjeenvaihtaja

Jukka Hakala 2.8. 09:02

Markkinointipäällikkö, paskaduuni

Jukka Hakala

Osa viestinnän töistä on sellaisia, joiden loppumista kukaan ei jäisi suremaan.

The Economist haastatteli hiljan London School of Economicsin antropologi David Graeberia, jonka mukaan jopa 40 prosenttia kaikista töistä on niin sanottuja paskaduuneja. Graeberin luokittelussa paskaduunit eivät ole lötköjen hampurilaisten paistamista minimipalkalla, vaan töitä joilla ei ole sen kummempaa sosiaalista tai taloudellista merkitystä.

Paskaduunien yhteinen nimittäjä on merkityksettömyys. Ne ovat työtehtäviä, joita ei oikeastaan tarvittaisi edes tekijöidensä mielestä. Töitä, joiden katoamista kukaan ei huomaisi. Töitä, joiden katoamisen myötä maailmasta voisi tulla jopa hivenen parempi paikka.

Tällaisia työtehtäviä löytyy aiheesta kirjan julkaisseen Graeberin mukaan paljon esimerkiksi markkinoinnista ja viestinnästä. Tiedottajat, markkinointipäälliköt ja luovat johtajat pohtivat työnsä merkityksettömyyttä. Miksi päivittää firman Facebook-sivua, jota kukaan ei edes seuraa? Miksi workshoppailla kuukausikaupalla brändiattribuutteja, jotka eivät erottele kilpailijoista, saati näy päivittäisessä toiminnassa?

Samansuuntaista dataa antoi kotimainen Viestinnän ammattilaiset 2017 -tutkimus, jonka mukaan joka kolmas viestijä haluaisi vaihtaa kokonaan alaa. Työn sirpaleisuus, suuremman kokonaiskuvan puuttuminen, oli yksi keskeisiä vaihtohalukkuuden tekijöitä.

Samalla varsinkin markkinointiviestinnän toimistoissa valitellaan sitä, että ala ei enää kiinnosta nuoria, vaan terävimmät aivot hakeutuvat mieluummin vaikka digitaalisia palveluita suunnitteleviin yrityksiin – eli töihin, joissa voi helpottaa ihmisten elämää ja muuttaa yhteiskunnan toimintaa sujuvammaksi.

Merkityksellisyyden avain on juuri työn konkreettisissa vaikutuksissa. Ihmiset haluavat tuntea, että heidän työnsä on osaltaan, edes hitusen, muuttamassa muiden ihmisten elämää paremmaksi.

Graeber on paskaduunikeskustelun tunnettu provosoija, mutta on helppo uskoa viestintäalan olevan vahvasti edustettuna merkityksettömien työtehtävien listalla. Pelkkä silmäys katukuvaan ja mediaan kertoo, miten paljon maailmassa tehdään esimerkiksi yhdentekeviä mainossisältöjä.

Näiden sisältöjen ilmoille saattamiseen osallistuu valtaisa joukko ihmisiä niin markkinoijissa, alan toimistoissa, tuotantoyhtiöissä ja mediassa. Monille prosessi on yhtä inspiroivaa kuin ruohonleikkuu – sillä erotuksella, että ruohoa ajaessa näkee sentään konkreettisesti työnsä tulokset.

Kun markkinointi on automatisoinut itsensä, se on samalla tehnyt suuresta joukosta markkinoijia yksioikoisia koneenhoitajia. Ei ihme, jos markkinointipäällikön olo on kuin Nykyajassa liukuhihnan uumeniin tempaistulla Chaplinilla. Tässä roolissa voi olla vaikea hahmottaa lisäarvoaan työnantajalleen, saati laajemmin yhteiskunnalle.

Neuvostoliiton pakkotyöleireillä vankeja kidutettiin merkityksettömällä työllä kuten jatkuvalla kuoppien kaivamisella ja niiden täyttämisellä. Turhan työn tekeminen ajaa ihmiset hulluuden partaalle.

Siksi työn merkityksellisyys on paitsi johtamisen keskeisiä haasteita myös keino kestävästi menestyvien yritysten ja yhteisöjen rakentamiseen.

Näinä päivinä moni viestijä palaa takaisin ”sorvin ääreen” tai peräti ”suolakaivoksille”. Se voi olla kepeää vitsailua, mutta se voi myös paljastaa, että edessä on paluu työhön, jonka loppumista kukaan ei jäisi suremaan.

Kirjoittaja Jukka Hakala on viestintätoimisto N2 Commsin toimitusjohtaja.