Havaintoja omasta päästä, osa 8. (koska kasiosat ovat… edes Poliisiopisto-sarja ei päässyt niin pitkälle):

• Jos olisin purjosipuli, kokisin olevani sivuutettu. Aina puhutaan vaan hienostuneista salottisipuleista, pikantista punasipulista tai tuoreesta italialaisesta valkosipulista. Kukaan ei muista purjoa. Mutta jos ottaa siihen vähän aikaa, ja tutustuu purjosipuliin, huomaa miten persoonallinen, uniikki ja moniulotteinen se on.

• Kuuntelin yhtä Tuure Kilpeläisen kappaletta. Eri murheita käymme läpi elämänvaiheittain, niin nytkin. Kärjistettynä. Kaksikymppinen murehtii milloin pääsisi baariin ja iholle, kolmikymppinen miten perhearjessa pärjää tolkuissaan, nelikymppinen arpoo kuka-minä-olen, viisikymppinen oliko-tässä-elämässä-joku-tarkoituskin ja sitä vanhemmille läheisten rakastaminen on vastaus edelliseen kysymykseen.

• Olen koettanut opetella kärsivällisyyttä. Ihan ajanhukkaa. Se, että odottaa jonkin asian tapahtuvan ilman omaa osuutta, on pelkkää lottoa. Haluan olla oman tarinani päähenkilö.

• Hassu havainto yhden illuusion romuttumisesta. Ihmiset ovat laittaneet itseään ja pukeutuneet miellyttääkseen muita. Nyt ensi kertaa olemme asustautuneet vain itseämme varten. Vapauttavaa.

• Edellinen johtaa seuraavaa ajatukseen. Kotona olemme nyt oma itsemme, ilman ulkoisia paineita tai jengin turvaa. Se herättää kysymyksen: kuka minä olen? Osaanko olla jos en olekaan vain muiden tähden? Ei aluksi lainkaan yhtä vapauttavaa.

• Huomio. Aina jaksaa hämmästyttää se kuvitelma, että jonkun saama huomio on itseltä pois. Aivan kuin auringonvaloa ei riittäisi kaikille.

• Kannustaminen. Teoriassa ei ole yhtään syytä miksi emme voisi kannustaa toisiamme estoitta koko ajan. Se ei vaadi energiaa eikä aikaa. Osoittamalla kannustusta vahvistat kannustettavaa, eikä kukaan ole sen tarpeen yläpuolella, jokainen meistä kaipaa tukea. Samalla osoitat olevasi itsetunnoltasi terve ihminen.

• Raskasta olisi elää nyt lavasteissa, kun yleisö ei tule katsomaan.

• Usein eikä hyvällä hymyilyttää käsite vapaa tahto. Se on valhe. Meitä hallitsee ihmisten, muiden ja itsemme, keksimät säännöt. Olisi kiinnostava tietää miten monta sääntöä tahtoamme rajaa. Sadat? Tuhannet? Kymmenettuhannet? En voi tehdä sitä, tätä tai tuota, koska silloin ja siksi. Se on pelottavan pieni tila mitä itsellemme sallimme. Ani harva elää sen mukaan, että säännöt on tehty rikottaviksi. Hulluja tai vapaita.

• Olemme uskaltaneet vähän löysätä kontrollia. Kurkimme kotikolosta varovasti ulos. Nuuhkimme ilmaa uteliaana. Voiko tulla esiin? Pitääkö pelätä? Analogia ihan kaikkeen.

• Kukaan ei ole oppinut rakastamaan itseään terveesti tyhjiössä. Uskomushaara, jonka mukaan ”I love me” tapahtuu oman pään sisällä järjestämällä palikat toiseen järjestykseen, on viallinen. Se johtaa uuteen vääristyneeseen minäkuvaan, joka on yhä täynnä kieltoja ja puolitotuuksia. Kuten kaikki oppiminen, itsestä tykkääminenkin vaatii radikaalia dialogia ja vertaistukea, jossa uskalletaan puhua totuuden kaksista kasvoista. Kiitollisia olkoon he, jotka ovat löytäneet ihmisen, jonka kanssa maskit riisutaan.

Kirjoittaja Tommi Laiho vastaa markkinointitoimisto Folkin strategiatyöstä ja uusasiakashankinnasta.