Laihon klinikka

Tommi Laiho 3.12. 08:17

Et pysty olemaan kolmea päivää ilman puhelinta

Tommi Laiho on markkinointitoimisto Folkin toimitusjohtaja.

Tilanne on riistäytynyt – ei käsistä – vaan käsiin. Ei siitä ole kukaan enää edes eri mieltä.

Riippuvuus on pakonomainen tarve harjoittaa jotakin toimintoa tai kokea tietynlainen tunnetila. Yleensä, ei aina, riippuvuus on haitallista, ja se johtaa todellisuuden vääristymiseen. Ihmisestä tulee orja.

Riippuvuuksista uskon tietäväni jotain. Itseasiassa kaikki tietävät, sillä jokainen on tavoillaan. Parhaillaan olen itse riippuvainen mm. sulkapalloon, nuuskaan yhteen sokeripitkotuotteeseen, melankoliaan, Viaplayhin ja otsikon aiheeseen. Vaikka edellinen virke voi olla luettuna leikkisä, se ei ole. Vierottaminen on raskas prosessi, kun jostain on tullut tapa. Jos siihen edes pystyy.

Älypuhelin applikaatioineen, sosiaalisten medioiden tai ryhmäviestimien jatkuva seuraaminen, on maailman yleisin ja syvin riippuvuuden nykyilmentymä. Paradoksaalisesti juuri piilaaksolaiset kieltävät lapsiltaan puhelimen, koska he tietävät tarkimmin mihin se johtaa.

On sata syytä miksi älypuhelin on hyvä asia. On tasan yksi syy mikä voisi olla niitä kaikkia vahvempi vasta-argumentti. Jos menetät oman elämäsi hallinnan riippuvuuden vuoksi, kierre pitää katkaista.

Jos puhelin seuraa sinua vessaan, saunaan, suihkuun, vuoteeseen, autonrattiin, ruokapöytään ja läsnäolevaan keskusteluun, ollaan jo syvällä, pidemmällä kuin vaikka tupakoinnin suhteen voi edes olla.

Joitakin sääntöjä ja lakeja sen hallintaan on julkaistu ja tekeillä. Arvaan, että sen suhteen olemme vasta ihan alkutekijöissä. Eivätkä ne tule poistamaan, kuten ei mikään laki ikinä, yksilön henkilökohtaista vastuuta itsestään.

Blogin otsikko on haaste. Mikä oli sinun ensimmäinen rehellinen ajatus? ”Ei olisi mikään ongelma”, ”minun ei tarvitse todistaa kellekään mitään” vai ”en pysty tässä elämäntilanteessa kokeilemaan”.  Kieltäminen on todennäköisin ensireaktio.  Jotakuta haaste saattaa kutkuttaa.

Mitäköhän me tekisimme näiden kolmen päivän aikana, jos saisimme käyttää vain perinteistä puhelintoimintoa?  Ensi alkuun olo on varmasti levoton, ahdistunut, jotain puuttuu. Tunne siitä, että jää ulkopuolelle on keskiössä. Se on rationaalisesti turha huoli, sillä ei siellä Facessa tai Instassa ole ikinä ollut mitään joka olisi ollut meille aidosti merkityksellistä. Mutta silti se tunne riivaisi meitä.

Varmaan ne kaikki ihmettelisi missä olen ja mihin olen kadonnut, voisi joku ajatella, kuten eräs julkkis taannoin radiohaastattelussa loihe lausuman perustellessaan miksi päivittää päivittäin.

Mitä saattaisi tulla tilalle jo kolmessa päivässä? Ehkä sitä miettisi mitä miettisi. Kohtaisi omat ajatuksensa ekaan kertaan aikoihin. Kuka minä olen. Ehkä sitä lukisi kerrankin jotain. Ehkä aika hidastuisi, haistaisi jotain, tuntisi jotain, näkisi jotain. Ehkä sitä muistaisi mitä eilen tai tunti sitten teki.

Kun aika ei hukkaantuisi seuraamiseen, sitä saattaisi muuttua itse tekijäksi, subjektiksi. Ainakin aikaa olisi enemmän. Ja kun tapaisin jonkun, sillä olisi väliä. Se toinen olisi juuri nyt tärkein. Sitä haluaisi olla utelias ja kuunnella. Kenestä hyvänsä saattaa paljastua uutta, kun hän on läsnä ja avaa suunsa sanoen mitä ajattelee. Minut on yllätetty tänä vuonna pari kertaa. Se hämmensi. Vielä siis on ihmisiä, joilla on omiakin ajatuksia ja uskallusta kertoa ne. Vielä on toivoa.

Huom. kirjoittaja ei kuvittele olevansa ketään parempi. Viimeiseen viiteen vuoteen en ole ollut ilman puhelinta päivää pidempään. Kapula on aina lähellä. Reagoin siihen kuin sähköjänis. Teen siksi tämän viikon ajan ihmiskokeen. Käytän vain puhelutoimintaa tarvittaessa ja minimoin älypuhelinajan 15 yhtäjaksoiseen minuuttiin per päivä. Kirjaan ylös mitä tein sillä 15-minuuttisella, jotta tiedän mikä oli minulle niin ”tärkeää”. Koe kestää viikon. Tämän testin jälkeen teen seuraavaksi sen kolmen päivän haasteen. Ajatuskin tuottaa kylmää hikeä.

Kirjoittaja Tommi Laiho on markkinointitoimisto Folkin toimitusjohtaja.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö