Laihon klinikka

Tommi Laiho 11.2. 08:24

Kun työelämässä mikään ei tunnu enää miltään tai vain pahalta

Tommi Laiho on markkinointitoimisto Folkin toimitusjohtaja.

Työhyvinvoinnin merkitys on kasvanut merkittävästi, kirjoittaa Tommi Laiho.

Otsikko on aasinsilta aiheeseen työelämän hyvinvointi ja työuupumus.  Aihe on vakava ja yleinen. Keskimäärin viidesosa työntekijöistä kokee vuosittain lievää tai vakavaa työuupumusta. Se ei välttämättä tarkoita, että neljä viidestä voi hyvin. Uupumus luokitellaan mielenterveysongelmaksi. Tällä vuosituhannella henkinen terveys on päässyt häpeäleimastaan, ja siitä uskalletaan jo vähän puhua.

Olen ollut työelämässä 24 vuotta. En ole kokenut burn-outia työn takia, mutta niillä rajoilla olen liikkunut. Silloinkin syy on ollut ensisijaisesti oma intohimo-depressiivisen luonne, eikä itse työ. Silloin kun koen kutsumusta, suurikaan työmäärä ei masenna minua vaan se inspiroi. Mieleni alkaa säröilemään pysähtyneessä tilassa tai ilmansuunnattomassa. Tasapaino on minulle staattinen, ei tavoiteltava tila. Ehkä vielä kasvan ja opin siihen.

Esimiestyötä olen tehnyt yli puolet urastani. Toimitusjohtajana olen työskennellyt kahdesti ja yhä. Olen oppinut seuraamalla kokeneempia ja valistuneempia sekä opiskelemalla. Olen vaihtanut mielipidettäni useasti, hölmöillyt ja muuttanut kurssia.

Muutamasta asiasta olen varma. Johtajuus on palvelemista ja valmentamista. Jos johtaja itse ei opiskele itsetuntemusta eikä halua kehittyä ihmisenä, hän ei voi toimia vetäjänä, sillä mikään ei ole niin tärkeää johtamisessa kuin tunneäly ja ihmisyyden ymmärrys. Kun mietin omaa työtäni henkilöstön kanssa, käytännössä kaikki oleellinen keskustelu liittyy tunne-elämään, arvoihin, tiimikemioihin, intohimoihin, asenteisiin ja periaatteisiin. Ne keskustelut eivät koske vain työtä vaan yhtä lailla itse kunkin persoonaa. Suhteellisesti vähän käyn keskustelua siitä, millainen on hyvä brändi tai mainos, mitä tekniikkaa tulisi käyttää, mitä mikäkin maksaa tai miten prosessia tulisi parantaa. Ne keskustelut käydään tiimien sisällä ja välillä tai muissa foorumeissa.

Kaikkien näiden vuosien aikana työhyvinvoinnin merkitys on kasvanut merkittävästi. Siitä puhutaan ja kirjoitetaan laajasti. Aihe on käsitteellistetty ja erilaisia oppikuntia riittää. Jotkut manifestoivat innokkaasti sitä, miten työtä ja työviikkoa pitäisi lyhentää, toiset puhuvat vastakkaista. Yhtä aikaa HR-osastot kasvavat ja henkilökuntaa mitataan sekä kuunnellaan entistä tarkemmin. Monesti toimitaan työhyvinvoinnin suhteen kuten monet lääkärit ammatissaan: lääkitään oireita eikä hoideta itse sairautta.

Samaa pätee työkulttuureihin. Jos joku alkaa oireilemaan, hänet leimataan oireiden perusteella, eikä syvennytä miettimään mikä ihmistä vaivaa ja voiko häntä hänen todellisessa ongelmassaan auttaa. Vastavoimaisesti moni asia on myös ylipsykologisoitu, yksittäisiä virkkeitä tai mielenilmaisuja aletaan tulkitsemaan, jolloin ne saattavat problematisoitua entisestään. Ei hyväksytä sitä mahdollisuutta, että jollakulla saattaa olla vain huono päivä.

Me tunnemme planeettoja valovuosien päästä, mutta oma päämme on yhä monin osin täysi mysteeri. Se, mikä rikkoo psyyken ja muuttaa persoonaa sekä käytöstä, on kompleksinen kokonaisuus. Olen kohdannut alallamme useita hetkellisesti tai pysyvästi särkyneitä henkilöitä.

Burn-outit pohjaavat yleensä aina tunteeseen, eivät faktisesti itse työhön. Yleisin tunne on hallitsemattomuus. Yksilö ei koe voivansa hallita ja määrittää sitä, mitä hän tekee. Se johtaa väsymykseen ja masennukseen, mikään ei tunnu enää miltään tai ainoastaan ikävältä. Toinen yleinen syy on esihenkilön tai kollegoiden toiminta. Yksilö kokee olevansa sivuutettu, eristetty tai kiusattu. Hän ei tunne kuuluvansa joukkoon. Useissa, mutta ei kaikissa tapauksissa kyseessä on todellinen laiminlyönti tai väärä rangaistava käytös jonkun taholta. Kolmas, liian harvoin käsitelty teema, on kutsumus. Jos tekijä ei koe enää tehtäväänsä tai toimialaa itselleen tärkeäksi vaan merkityksettömäksi, se johtaa ennemmin tai myöhemmin välinpitämättömyyteen ja pahaan oloon. Se kysymys sivuutetaan liian usein, kun keskustellaan vain oireista.

Monessa tapauksessa työuupumus ja työssä huonosti jaksaminen voitaisiin kokonaan ehkäistä tai hoitaa. Se vaatisi esihenkilön hereillä oloa ja keskustelua. Työntekijältä se vaatisi vähän rohkeutta kertoa omista tunteistaan eli vastuunottoa omasta olostaan. Moni väärinkäsitys korjaantuisi ja ainakin henkilö saisi huomion, jonka ansaitsee. Keskeisessä roolissa on keskustelu kasvokkain, jota ei yksikään työkalu, applikaatio eikä joukkoviestin voi korvata.

Mikään ei ole tärkeämpää kuin kommunikaatio. Kaikki ongelmat ja ratkaisut yleensä kulminoituvat siihen. Sen tulisi olla meille markkinointi-ihmisille itsestään selvää, mutta satunnaisesti unohdamme sen omassa työssä, johtamisessa ja työpaikoillamme.

P.S. Loppuun tuore elokuvavinkki työelämästä ja kommunikaatiosta. Loistava Green Book kertoo tumman pianistin ja amerikanitalialaisen autokuskin työmatkasta. Jälkimmäinen sanoo siinä hienon virkkeen: ”maailma on täynnä yksinäisiä ihmisiä, jotka eivät uskalla sanoa ensimmäistä virkettä.”

Kirjoittaja Tommi Laiho on markkinointitoimisto Folkin toimitusjohtaja.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö