Laihon klinikka

Tommi Laiho 20.8. 08:39

Kuolema – uhka vai mahdollisuus?

Tommi Laiho on markkinointitoimisto Folkin toimitusjohtaja.

Miksi tarvitaan kuolema, jotta ihmistä rakastetaan ääneen, tuodaan se julki?

Minä kuolen. Sinä kuolet. Tästä asiasta voimme olla varmoja. Kaikki muu onkin sattumanvaraista ja järjetöntä. Mitä hyvänsä voi tapahtua tänään. Jokainen tarpoo ennalta-arvaamattoman matkansa omien uskomustensa varassa. Taipaleen pituutta emme voi tietää.

Syntymiä me juhlimme. Elämää me pelkäämme, ohitamme tai koitamme tavoittaa. Sen merkitystä tai tarkoitusta arvomme, kiistelemme aiheesta. Enemmistö pitää tärkeimpänä keskittyä hetkeen eikä menneeseen tai tulevaan.

Se tuntuu olevan lähes mahdoton tehtävä. Toisinaan mietin, pitäisikö joko itsensä tähden tai planeetan vuoksi, katsoa myös horisonttiin. Molemmilla kun on kuolema edessä. Voin vaikuttaa tämän hetken ja sen pisteen väliseen aikaan.

Kuolemanpelko on yksi asia. Käsitys kuolevaisuudesta iskee meihin jossain vaiheessa. Vanhuus, ajatus vanhuudesta, sairaus, katastrofi tai vaara herättää meissä paniikkireaktion. Jos pelko ottaa vallan, me varaudumme, alamme suojaamaan itseämme tai läheisiä kuolemalta.

Kuolemisen ajatus on kamala. Elämä päättyy tai niin kuvittelemme. Jopa uskova pelkää kuolemaa, vaikka useimpien uskontojen lupaus on kuoleman jälkeinen jatkumo muodossa tai toisessa.  

Moni hautaa ajatuksen kuolemasta. ”Se ei koske minua”. Se johtaa kuvitelmaa ikuisesta elämästä. Kaiken voi siirtää huomiselle, tulevaan, onhan tässä aikaa unelmien toteuttamiselle, tavoitteiden saavuttamiselle, päätöksille, rakkaudelle, ilolle.

Tai vaihtoehtoisesti kohtelee itseään kuin kroppa ja psyyke voisivat ottaa vastaan mitä tahansa toksista ylettömiä määriä. Molemmat strategiat ovat tragedioita.

Olin hautajaisissa. Hyvä mies lähti aikaisin. Mies ei ollut eläissään paljon puhunut mistään tärkeästä, uskoi tekoihin kuten meillä tapana on, kärsi murheensa vaiti. Mykkiä olivat olleet myös hänen läheisensä, kunnes muistotilaisuudessa padot aukenivat.

Mykät vuorollaan avasivat suunsa, itkivät ja puhuivat kauniisti kuolleesta. Ei kuollut ollut sitä kuulemassa. Itkin sitä. Jos hän olisi tuon kaiken kuullut eläissään, hän ehkei olisi elänyt pidempään, mutta varmasti onnellisemmin. Miksi tarvitaan kuolema, jotta ihmistä rakastetaan ääneen, tuodaan se julki?

Jos kuolemaan ei suhtautuisi pelolla vaan se motivoisi meitä elämään ja olemaan, se olisi mahdollisuus, suurin niistä.

Tositarinat kertovat heistä, joille on asetettu viimeinen voimassaolopäivä. Hyvin erilaisten ihmisten viimeisissä päivissä, viimeisissä toiveissa ja murheissa, on paljon yhtenevää. Ei silloin paruta maksamattomia laskuja, ostamattomia tavaroita tai olisiko somessa pitänyt roikkua enemmän.

Materialla ja näkyvällä ei ole kuolevalle mitään merkitystä. Suurin katumus liittyy aikaan, siihen ettei ole ollut tarpeeksi rakkaidensa parissa, siihen ettei ole rakastanut tarpeeksi tai tunnustanut rakkauttaan.

Osa katuu ettei ole antanut anteeksi niille joille olisi pitänyt. Osa pystyy tunnistamaan elämässään hetken tai hetkiä, jolloin teki merkittävän väärän valinnan, koska pelotti liikaa. Jokin unelma, joka oli tavoitettavissa, jäi toteutumatta. Idea, jonka olisi halunnut tehdä ja julkaista, jäi tekemättä.

Usein vain kuolema saa ihmisen pohtimaan merkityksellisyyttä ja olemassaoloa, koska kuolema karsii ympäriltä kaiken turhan, jota olemme kasanneet ja jonka sisään olemme piiloutuneet. Heikkoina hetkinäni koen fyysistä pahaa oloa, kun näen miten aikani on valunut turhuuksiin, itsekkyyteen tai pakenemiseen.

Toivon, että mietit tänään kuolemaa, jotta alkaisit elää.

Kirjoittaja Tommi Laiho on markkinointitoimisto Folkin toimitusjohtaja.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö