Laihon klinikka

Tommi Laiho 1.10. 08:19 päivitetty 1.10. 10:44

Mistä mä tunnen sut, jos tapaan sut oikeasti?

Tommi Laiho on markkinointitoimisto Folkin toimitusjohtaja.

Jos some on yhtä kuin todellisuus, maailma on mustavalkoinen, Tommi Laiho pohtii kirjoituksessaan.

Olipa kerran ihminen, jolla oli somepreesenssi ja someseuraajia. Hän kuvaili ammattinsa olevan somejulkkis. Hänen mottonsa kuului: tartu hetkeen ja ole onnellinen. Hän sometti useita kertoja päivässä somekanavissaan. Pääsääntöisesti hän julkaisi kuvia, mutta toisinaan ajatuksia, jotka eivät toki olleet hänen.

Somenäkyvyyden ja feedin perusteella hän eli ihmeellistä, kaikkivoipaista elämää. Hänellä oli täydellinen vartalo, poreamme, hieno auto, huvila, ystävät, täydellinen puoliso, täydelliset lapset ja suku (edellinen tärkeysjärjestyksessä).

Hän tunsi tunnettuja ihmisiä, kävi ulkomailla ja isoissa rantajuhlissa, joiden taustalla oli isoja veneitä. Toisinaan hän julkaisi kehotuksia, neuvoja ja ohjeita listoina. Hän uskoi, että niiden perusteella muutkin voivat elää – ei ihan, mutta lähes – yhtä taianomaista elämää.

Olipa toisaalla ihminen, joka oli tämän somejulkkiksen aktiivinen seuraaja, fanittaja. Hänen arkensa vaikutti kovin harmaalta täydellisen ihmisen elämään verrattuna. Hänen todellisuudessaan oli ylä- ja alamäkiä, itkua ja epäonnistumisia, tavanomaisia osoitteita ja rumuuttakin. Kakkakin haisi. Hän ihaili kovasti somejulkkista.

Itseään hän kuvaili tavikseksi.  ”Voi kunpa voisin olla hän”, hän uneksi. Ja vaikka hän aina katsoi ja haltioituneena ihaili somejulkkiksen julkaisuja, sen jälkeen hänelle tuli vähän tyhjä olo.

”Mutta ehkäpä jos kerran tapaisin hänet, ehkä se jo riittäisi ja ehkä siitä tarttuisi onnellisuus.” Ainakin voisi ottaa kimppaselfien, ja sitten kaverit olisivat kateellisia. Se olisi kyllä maailman ihanin hetki. Niinpä hän laittoi faniviestin somejulkkikselle toivoen tapaamista.

Somejulkkis vastasi yllättäen viestiin ja kutsui hänet julkiseen fanitapaamiseen. Siellä olisi ilmaisia tuotenäytteitä tarjolla somejulkkiksen collectionista. Fani pyörtyi onnesta.

Ennen H-hetkeä fani meni anniskelupaikkaan ottamaan lasillisen viiniä. Hän mietti repliikkejään, hänen varmasti kannattaisi kertoa, että hän on innokkain ihailija kaikista, mutta ei silleen liian mielistelevästi.

Yhdessä nurkkapöydässä istui etäisesti tutun näköinen ahdistuneen ja vihaisen näköinen henkilö, jolla oli pilleripurkki edessä, iso vodkalasi yhdessä kädessä ja puhelin toisessa, jossa hän sätti ilkein ja kovaäänisin sanoin luurin päässä olevaa. Kuka lie, mietti fani hetken.

Jos some on yhtä kuin todellisuus, maailma on mustavalkoinen. Se on ääripäitä täynnä: täydellisen kaunista tai rumaa, täydellistä onnea tai vihaa, täydellistä suvaitsevaisuutta tai suvaitsemattomuutta, täydellisen älykäs tai tyhmä, täydellisiä ihmisiä tai sylkykuppeja.

Alkaa olla se hetki, jolloin historiankirjoihin voi merkitä päivämäärän milloin mielipiteistä tuli totuuksia, vaikutelmista tärkeämpiä kuin aitoudesta, julkaiseminen korvasi kohtaamisen, emojit keskustelun.

Jos addiktio ja vieraantuminen jatkuu sekä syvenee, emme kohta erota enää harhaa todellisuudesta. Idolinsa kohtaaminen livenä on ennenkin ollut usein pettymys. Mitä jos se alkaa pätemään kaikkiin ihmissuhteisiin?

Kirjoittaja Tommi Laiho on markkinointitoimisto Folkin toimitusjohtaja.

Artikkelia muokattu 1.10.2018 klo 10:43 Jutun loppuun on lisätty kappale.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö