Laihon klinikka

Tommi Laiho 6.11.2017 08:56

Onnellisuuden tavoittelu on itsemurhariski

Tommi Laiho on markkinointitoimisto Folkin toimitusjohtaja.

Laihon klinikka -blogin tämän viikon aihe on peräisin Yuval Noah Hararin kirjasta Homo Deus.

Iso muutos on tapahtunut sadassa vuodessa. Se pelko, että kuolet sotaan tai väkivaltaan on merkittävästi pienentynyt. On paljon todennäköisempää kuolla oman käden kautta. Itsemurhien määrä kasvaa kaikissa ryhmissä ikään, sukupuoleen tai taustaan katsomatta.

Yksi syy siihen on kasvava yksinäisyys. Se voi olla absoluuttista, eli ihmisellä ei oikeasti ole toista ihmiskontaktia, tai kokemuksellista, eli tunnemme olevamme yksin muiden joukossa.

Hararin kirjan mukaan - johon olen itse taipuvainen uskomaan - suurin syy itsemurhiin ei ole yksinäisyys, joka on seuraus. Suurin syy on onnellisuuden loputon tavoittelu, joka johtaa toivottomuuden ja myös yksinäisyyden tilaan.

Kun kysyy lähes keltä hyvänsä, mikä on elämän tarkoitus, enemmistön vastaus on tavalla tai toisella onnellisuus. Mitä onnellisuus oikeasti onkaan, me tulkitsemme sen mielihyvänä, jatkuvana kiva fiiliksenä.

”Olen onnellinen nyt, nyt en olekaan, nyt taas olen, voi kun olisin onnellinen, haluan olla aina onnellinen.”

Tätä tunnetta jahtaamme. Käyttäydymme kuin eläimet saadamme tämän kicksin. Sen kaltaista onnellisuuden pysyvää tilaa ei voi saavuttaa. Kyseessä on hormonaalinen, ohimenevä hetki. Tunne on peräisin endorfiineista, oksitosiinista, dopamiinista ja serotoniinista. Me kutsumme sitä virheellisesti onnellisuuden tunteeksi.

Olemme rakentaneet koko elämämme tämän tunteen kokemiseen. Osa näistä muodoista on yleisessä tiedossa ja pyritään tuomitsemaan. Huumeet, alkoholi ja mielialalääkkeet tuottavat tätä tunnetta.

Jopa suurempi vaikutus yhteiskunnassa on niillä keinoilla, joita ei tunnisteta riippuvuuksiksi. Näitä mielihyvän tavoittelumuotoja on lukuisia. Huomionhakuisuus ja sen saaminen tuottaa välitöntä mielihyvää. Ihastuminen tuottaa samaa hormonia. Shoppailu on tyyppiesimerkki quick-fixistä. Urheileminen on olemassa ensisijaisesti tunnereaktioista. Yhtä lailla uskonnoksi muuttunut oma hyvinvoinnin tavoittelu ja moni muu toiminta pohjaa samaan syyhyn (tai syyhyyn).

Joku voi sanoa, että tämä oli tiedossa, ei kai siinä mitään pahaa ole. On silloin, kun tulkitsemme, että tämä mielihyvän tunne on sama kuin onnellisuus. Ja niin me teemme, koko ajan ja salakavalasti. Ja kun emme tietenkään voi olla edes teorissa jatkuvassa mielihyvähumalassa, krapulavaiheet käyvät koko ajan raskaammiksi. Olemme valmiita lisäämään annosta saavuttaaksemme seuraavan high:n.

Kun olemme juosseet vuosikausia tämän oman hännän perässä, meihin iskee tyhjyys. Tajuamme olevamme koko ajan vähän surullisia ja ahdistuneita. Onnellisuus - se mistä kaikki kohkaavat - tuntuu saavuttamattomalta. Sitähän se onkin. Silloin osa pyrkii muuttumaan, eli keksii uuden huumeen, jota perustelee itselleen paremmaksi vaihtoehdoksi. He suuntaavat tahtonsa ja toimintansa uuteen elämää hallitsevaan mielihyvälähteeseen.

Osa ehkä oikeasti pysähtyy miettimään elämän tarkoitusta. En tiedä siihen vastausta, mutta uskon että se liittyy merkityksellisyyteen ja suurempaan elämänkatsomukseen.

Ja osa, kasvava osa, kokee jälleen tunteen, nimenomaan tunteen. Se tunne on hallitsemattomuus, kokemus siitä ettei voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja sen onnellisuuteen. Silloin hädässä vaihtoehdoksi omassa päässä tarjoutuu tuskan lopettaminen, elämän päättäminen.

Se on estettävissä.

Kirjoittaja Tommi Laiho on markkinointitoimisto Folkin toimitusjohtaja.

Kommentti

19.03.2019 11:37

Oi vaalihuuma, missä viivyt?

Suomessa vieraileva turisti ei huomaa mistään, että eduskuntavaaleihimme on alle kuukausi aikaa. Milloin vaalimainonta käynnistyy toden teolla?