Nyt alkaa olla vaihe, jossa lähestyvät vaalit alkavat jo kiinnostaa muitakin kuin poliitikkoja, toimittajia ja tutkijoita.

Tämä näkyy kaduilla, somessa ja tv:ssä, kun ehdokkaat panostavat kampanjoinnissaan viimeiselle viikolle, jolloin useat alkavat hieman pohtia, ketä äänestäisi.

Rahaa on palanut tänä keväänä vaalimainontaan, osoittavat ehdokkaiden tekemät vapaaehtoiset vaalirahoituksen ennakkoilmoitukset. Niistä on usein kuitenkin turhia etsiä, kenen rahaa.

Sisäministeri Kai Mykkänen (kok) on kärkisijoilla ennakkoilmoituksissa mainittujen vaalitukien saajissa. Mykkäsen kampanja on maksanut reilut 65000 euroa, joista Kaitsu on maksanut itse 5000 euroa ja "joku muu" 60 000 euroa.

Yksityishenkilöt ovat avanneet Mykkäselle kukkaronnyörejään vajaan 12000 euron edestä, mutta yhdenkään nimeä ei kerrota. Syynä on se, että heistä kenenkään lahjoittama rahasumma ei yllä Mykkäsen mukaan 1500 euroon, joka on laissa alaraja velvoitteelle paljastaa lahjoittajan nimi.

Yritykset ovat antaneet ministerin kampanjointiin yli 30 000 euroa, mutta firmojen nimiä on turha etsiä, koska ilmoituksen mukaan kaikki lahjoitukset ovat alle 1500 euron. Mykkäsen ennakkoilmoituksen mukaan hän on saanut myös "muilta tahoilta" 18 400 euroa, mutta jää hämärään, keitä nämä mystiset hyväntekijät ovat.

Mykkästäkin enemmän vaalitukia on kuitannut ennakkoilmoituksen mukaan "Lapin puolustaja" Mikko Kärnä (kesk). Hän on tehnyt ilmoituksensa mukaan 70 000 euron kampanjan käyttämättä siihen euroakaan omaa rahaa tai lainarahaa.

Yksityishenkilöt ovat muistaneet Kärnää 28 000 eurolla, mutta yhdenkään lahjoittajan nimi ei selviä ennakkoilmoituksesta, koska ne jäävät ilmoituksen mukaan alle ilmoitusrajan.

Yrityksiltä on tullut rahaa Kärnälle 38 350 euroa. Tästä summasta ainoastaan yksi inarilainen matkailuyritys on ainoa, jonka maksama 2000 euron lahjoitus ylittää Kärnän mukaan ilmoitusrajan. Lisäksi pienempiä summia on puolueyhdistykseltä ja muilta tahoilta.

Myös asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk) on jättänyt ennakkoilmoituksen, jossa kerrotaan suurista mysteerituista – lahjoituksia on tullut 60 000 euroa, mutta joka sentti jää alle ilmoitusrajan.

On selvää, että vaalirahoitusta koskeva laki on aivan liian löperö, koska on mahdollista kerätä suuria vaalirahapotteja, kertomatta yhtäkään rahoittajaa.

Lakia myös ilmiselvästi kierretään joissain tapauksissa: lobbarit, yritykset ja etujärjestöt ravaavat ehdokkaiden ja puolueiden vaalitilaisuuksissa, joiden liput voivat maksaa aivan sattumalta esimerkiksi 1490 euroa.

Kaikille läpimenneille ehdokkaille pakolliset vaalirahoitusilmoitukset on jätettävä kaksi kuukautta vaalien jälkeen. On kiinnostavaa sitten taas nähdä, mitä niistä ei paljastu.