Vierasblogi

Sami Lotila 12.8.2011 10:19 päivitetty 4.2.2016 10:03

Kommentti: Freelancer, ruikuttajasta yrittäjäksi

Moni lehdistön freelancer on parempi ruikuttajana kuin toimittajana.

Pelko pois ja ruikutus vähemmälle, lehdistön ammattifreelancerit. Hajuttomien ja mauttomien yleisaikakauslehtien levikit tippuvat vääjäämättä, mutta töitä riittää friikulle, jos hän on a) ammattitaitoinen, b) yrittäjähenkinen ja c) omaa ripauksen sosiaalisia taitoja. Eri asia sitten on, moniko friikku on tällainen moniosaaja? Ei moni.

Ruikuttamisessa moni freejournalisti sen sijaan on mestari. Töitä on kuulemma liian vähän, ostavat toimittajat ovat huijaavia kusipäitä ja palkkiot ovat pieniä. Ruikutusta kuulee ja näkee etenkin siellä, missä äänessä on Journalistiliiton porukka. Internetkeskustelut tihkuvat niin kitkerää katkeruutta, että niihin on mahdoton suhtautua vakavasti.

Samalla kun ruikutus lisääntyy, on lehtien ostavien toimittajien entistä hankalampi löytää asiansa osaavia, luotettavia freelancereita. Sellaisia, jotka tekevät työnsä hyvin ja jopa intohimolla, ovat täsmällisiä ja rehellisiä, ja esittävät mahdollisen kritiikkinsä suoraan sille, jolle se on tarkoitettu. Ruikutuksen ohella moni friikku on osaava luikuroinnissa: hän yrittää myydä työtään henkilöille, joita selän takana haukkuu kuin kapinen rakkikoira. Puree kättä, joka ruokkii.

Ostavien toimittajien uusista yhteistyöyrityksistä friikkujen kanssa onnistuu vain pari kymmenestä. Loput loppuvat lyhyeen. Aikatauluista kiinni pitäminen on monelle freelancerille ylitsepääsemättömän vaikeaa ja käsitteet ”uutisvetoinen” ja ”kainalojuttu” ovat yhtä monelle täyttä hepreaa. Freelancerit haluavat kirjoittaa ”elämänmakuisia henkilöhaastatteluja” eli sellaista löysää jaarittelua, jota toimitukset osaavat suoltaa liian hyvin itsekin.

Luulisi, ettei käsitettä rehellisyys tarvitsisi ottaa journalismin yhteydessä lainkaan esiin, mutta monella friikulla on yritystä lisätä sovittuihin juttupalkkioihin vaivihkaa kymppejä ja jopa satasiakin yllättävien matka- tai muiden kulujen varjolla. Laskut yritetään lähettää toimituksessa sille, jota pidetään arimpana maksajana. Ja jos ei mene lasku läpi, ruikutetaan apuun Journalistiliittoa. Joissakin toimituksissa näitä kusettajia ihme kyllä vielä siedetään.

Ostava toimittaja ei pidä friikun asiakkaiden paljoutta huonona asiana, vaan merkkinä siitä, että tätä arvostetaan. Mitä enemmän asiakkaita, sitä parempi toimittaja tai kuvaaja. Freelancer-markkinan paradokseja on sekin, että alan huippuammattilaiset laskuttavat työstään pääsääntöisesti aina vähemmän kuin taiteilijoina itseään pitävät herkkähipiäiset kirjoittelijat.

Valitettavan monelle freelancerius on elämäntilanne, johon on ajauduttu tai jouduttu. Asianmukaista koulutusta vailla oleva senttari on saanut myytyä jutun tai pari ja huomannut voivansa tienata helppoa rahaa. Samalla hän on saanut nimensä ja ehkä naamansakin esiin, mikä hivelee itsetuntoa. Katkeruus alkaa puskea pintaan siinä vaiheessa kun huomataan, että epävarmuus pysyy osana friikun elämää, kilpailu on kovaa, ja verot ja eläkevakuutusmaksutkin pitäisi maksaa. Ilman jatkuvaa lisäkouluttautumista tuskin pärjää.

Mutta ne, jotka pärjäävät, pärjäävät todennäköisesti hyvin. Freelance-työt kasautuvat yhä selvemmin heille, jotka suhtautuvat työhönsä ammattimaisesti ja ostavan toimittajan tarpeet ymmärtäen. Usein heillä on jotain erityisosaamista. Osa ammattimaisuutta on sen hyväksyminen, että friikku myy aina loppujen lopuksi joustoa. Häneltä ostetaan, koska hän tekee työn nopeammin ja edullisemmin kuin kuukausipalkkainen kollegansa. Usein laadukkaamminkin.

Menestyvä freelancer on aina myyntimies. Hän kalastelee uusia asiakkaita silloinkin, kun töitä on tarpeeksi. Hän tietää, että osaavalle ja rohkealle ovat avoinna ulkomaatkin.

Yksikään menestyvä friikku tuskin käyttää itsestään ensisijaisesti nimitystä freelancer. Hän on yrittäjä, joka osaa käyttää hyväkseen yrittäjyyden tarjoamat vero- ja muut edut. Hän ymmärtää, että yrittäjyyteen kuuluu aina yrittäjäriski. Todennäköisesti hän kuuluu yrittäjäjärjestöön – ja ehkä Journalistiliittoonkin, vaikka suhtautuu huvittuneisuudella sen pyrkimyksiin hivuttaa freelanceriutta jonkinlaiseksi vapaan toimijuuden ja itsenäisen yrittäjyyden välimuodoksi. Palkkiotasoaankin hän pitää riittävänä, ja tienaakin usein saman, tai enemmän, kuin ostavat toimittajat.

Menestyvälle yrittäjä-freelancerille freelancerius on kuin pitkä ja ihana leikki. Hän on vapaa toteuttamaan itseään, laatimaan aikataulunsa ja ainakin osittain valitsemaan yhteistyökumppaninsakin. Huijareille ja hyväksikäyttäjille hän ei tee töitä. Aikaa jää vaikkapa kirjojen tai käsikirjoitusten kirjoittamiseen, tai käännöstöihin tai opiskeluun.

Ja leikki sen kun paranee ja työt lisääntyvät, kun etenkin yleisaikakauslehdet pääsevät pikku hiljaa eroon vanhoista ja riitaisista jääristään. Heitä ei ole vähän. Jääräporukan mahdollista työpanosta paikkaamaan otetaan mielellään nälkäisiä, ketteriä ja raikkaita freelancereita. Vanhojen ruikuttajien tilalle tuskin tarvitaan uusia ruikuttajia.

Sami Lotila, 46, on pääosin Virossa työskentelevä suomalainen vapaa toimittaja ja kirjoittaja.

Kaikki Lotilablogit löytyvät osoitteesta http://www.marmai.fi/blogit/lotilablogi ja syötelukijalla ne löytyvät osoitteesta http://www.marmai.fi/rss.xml?section=lotilablogi.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö