Ranskalainen kirjailija Stendhal koki 1800-luvulla Firenzen kaupungissa kerralla niin voimakkaan annoksen kaunista taidetta ja rakennuksia, että jalat olivat pettää alta ja pää seota hetkellisesti.

Amsterdamin Epica Awards -kilpailun tuomarointi tarjoaa ainakin ensikertalaiselle tätä Stendhalin syndroomaksi kuvattua epävirallista lääketieteellistä olotilaa muistuttavan kokemuksen.

Kun silmien eteen vyöryy laadukkaita markkinointiviestinnän toteutuksia jatkuvalla syötöllä, on pikkuhiljaa vaikea sanoa, mitä juuri nyt pitäisi ajatella.

Yksi asia on ainakin kahden äärimmäisen intensiivisen päivän aikana kirkastunut. Luova työ ei ole satasen pyrähdys. Se on maraton.

Kultaan yltävän työn kohdalla hyvä perusajatus on saanut seurakseen loppuun saakka hiottujen elementtien kirjon, joka luo saumattoman kokonaisuuden.

Yksi tämän vuoden parhaista töistä kiteyttää tämän hyvin. Saksalaisen autovalmistajan Daimler AG:n mainosfilmi ”Mercedes Benz - In the long Run” kertoo triathlonkilpailuun osallistuvan äidin tarinan.

Äiti on menettänyt aiemmin toisen jalkansa kiipeilyonnettomuudessa. Hänen tyttärensä on katkera asiasta, eikä halua tulla paikalle todistamaan äitinsä kilpailua. Mutta miten käykään lopulta, kun molemmat osapuolet joutuvat matkan aikana kohtaamaan sen, mitä oikeasti syvällä sisällään tuntevat?

Nähdessäni filmin ensikertaa, pidin sitä hyvänä. En erinomaisena tai ainutlaatuisena. Kahden päivän aikana olen saanut kunnian palata kyseisen työn pariin useita kertoja.

Filmi paranee jokaisella katselukerralla. Toisella kerralla katsoja kiinnittää huomiota oivaltavaan musiikinkäyttöön. Kolmannella kerralla valojen ja kuvakulmien leikittelyyn. Kolmannella kerralla eleisiin ja ilmeisiin.

Kyseinen teos on kuin progelevy, josta löytää aina uusia ulottuvuuksia siihen palatessaan. Se ei olisi mahdollista, ellei mainosta olisi tehty sydänverellä.

Laatu maksaa ennen kaikkea aikaa, vaivaa ja viitseliäisyyttä. Hetken huumalle on aikansa ja paikkansa. Mutta vaikuttavan markkinointiviestinnän saralla pikavoittoja ei ole.