Luova ihminen on mystinen olento. Hänellä on pää täynnä ideoita, joita tarpeen tullen voi ripotella aina uusiin projekteihin tai arkeen. Hänellä on kyky tuottaa ennennäkemättömiä asioita, jotka sykähdyttävät ja koskettavat muita ihmisiä.

Kukapa ei haluaisi olla luova. Tai vielä luovempi.

Tämän vuoden aikana olen haastatellut lukuisia luovan alan tekijöitä Kadonnutta luovuutta etsimässä -juttusarjaan, jonka ytimessä on luovuuden lisäämisen keinot.

Haastateltavat ovat kertoneet monista tavoista ruokkia luovuutta. Yksi asia kuitenkin kumpuaa jokaisen luovan kanssa keskustellessa. Luovuus ei synny tekniikoista tai kikoista. Se vaatii ensinnäkin peruslahjakkuutta, mutta myös raakaa työtä.

Luovuutta tarvitaan kaikessa asiantuntijatyössä. Se on tarpeen ongelmanratkaisussa, uuden näkökulman löytymisessä, tarinankerronnassa ja laajan kokonaisuuden hahmottamisessa.

Joululomien lähestyessä voikin olla hyvä aika keskittyä omaan luovuuteen. Parhaat ideat syntyvät, kun saa etäisyyttä, aikaa ja tilaa rauhoittua. Joskus jopa tylsyys auttaa. Listaan seuraavaksi muutaman huomion, joita olen kartuttanut Kadonnutta luovuutta etsimässä -artikkeleita tehdessäni.

Päästä irti

"Jos tulee solmu, kannattaa pitää tauko ja tehdä välillä jotain muuta. Alitajunta ja intuitio tarvitsevat taukoja", kertoi graafikko Ulla Lesevic juttusarjassa.

Älä jämähdä omaan tekemiseen tai varsinkaan omaan pattitilanteeseen. Lähde ulos, päästä irti, nuku yön yli.

Ammenna muilta

Luova työ on usein itsenäistä. Varsinkin freelancer ja yrittäjä joutuvat kamppailemaan monien kysymysten kanssa yksin. Ota tilaisuuden tullen hyöty irti muiden näkemyksistä.

Ota neuvot vastaan myös alasi ulkopuolelta tulevilta ihmisiltä. Älä jämähdä oman kuplasi sisään.

"Teknologiaosaajat voivat lisätä luovuutta suunnitteluvaiheessa näyttämällä, mikä kaikki on mahdollista. On mielenkiintoista katsoa ja löytää uusia tekniikoita, ideoita ja tekemisen tapoja. Jos suunnittelija ei tiedä, mikä kaikki on mahdollista, hän saattaa suunnitella asioita eri tavalla", luova ohjelmoija Miika Joronen kertoi haastattelussa.

"On kiinnostavaa nähdä läheltä muiden luovien työskentelyä ja päästä tilanteisiin, joissa ei ole ennen ollut. Omien ajatusten kanssa pääsee tietylle tasolle, mutta on hyvä sekoittaa ja jakaa näkemyksiä", Laura Väinölä toteaa.

Ammenna muualta

Lähde mahdollisimman kauas oman alasi asioista. Kirjoittajan on hyödyllistä lukea paljon, mutta luovuutta kannattaa ammentaa monissa muodoissa.

"Muiden luoville alueille mennessään voi ammentaa, ei tarvitse olla itse se antava osapuoli", sanoo Aino Brandt, joka taistelee kuvataiteen avulla myös stressiä vastaan.

Myös rakas harrastus ruokkii ajatuksia. Oli se sitten urheilua, kokkausta, maalausta tai rakentelua, harrastukselle kannattaa antaa aikaa.

"Omaa luovuuttani kehitän tekemällä harrastusprojekteja sikäli kuin ehdin. Olen testaillut ja rakennellut esimerkiksi opetuspelejä", Joronen kertoi.

Ota itseäsi niskasta kiinni

Useasti haastatteluissa toistuva teema on se, että inspiraatiota ei saa eikä voi jäädä odottamaan. Pitää hyväksyä se, etteivät kaikki työt tai projektit voi olla elämän parhaita.

Kannattaa vain aloittaa jostakin. Listan muita kohtia voi käyttää hyödyksi tässä. Esimerkiksi keskustelu on oivallinen tapa aloittaa ideointi.

Muista, että ideat eivät lopu

Loistava idea tuntuu joskus harvinaiselta jalokiveltä. Slushinkin taustalla ollut ideakone Helene Auramo taas näkee ideoita kaikkialla. Hän sanoo, että idea yksin ei ole arvokas.

"Jos minun pitäisi valita, ottaisin mieluummin kyvyn toteuttaa kuin ideoita, koska ideoita voi nykyisin poimia vaikka netistä", Auramo kertoi tuoreimmassa M&M-lehdessä.

Ideoiden lisäksi luova ala vaatii rohkeutta hyväksyä oma tyyli ja oma tapa nähdä maailma. Luovuus voi vaatia röyhkeyttä ja peräänantamattomuutta. Joskus luovan tekeleen edessä on ensin tunnettava pelkoa tai häpeää.

Vuosi 2018 voisikin olla suomalaisessa muotoilussa, markkinoinnissa ja kaikessa luovassa teollisuudessa rohkeuden vuosi.