Runoilija kirjoitti runoaan vuosikausia. Viimeisteli ja viimeisteli. Kun se lopulta oli valmis, hän totesi tehneensä parhaansa ja antaneen kaikkensa. Hän muurasi runon linnan torniin, jotta kukaan ei sitä koskaan lukisi. Kirjoitan siitä sadan vuoden jälkeen, koska haluan uskoa tuon teon tapahtuneen. Teko oli itsessään taidetta, runosta emme tiedä.

Nike suututti amerikkalaisia siinä määrin, että heidän tuotteitaan poltettiin rovioissa, kuten kirjoja aikoinaan. Itse työ oli valtavan siisti, nätti ja inspiroiva, mutta kuten taidetta, sen viestiä tulkittiin monin tavoin ja juntit raivostuivat. Enkö saa käyttää sanaa juntti? Onko se kulttuurin omimista tai ikävällä tavalla leimaamista? Sorry, tosi pahoillani, tarkoitin tietysti vajakkeja, samoja joiden mukaan Greta on manipuloitu ja aivopesty markkinointiteko. Onko rumaa sanoa, että osa ihmisistä ei saisi lisääntyä? Anteeksianteeksi, mutta olen vilpittömästi sitä mieltä.

Olen inspiroitunut Sanna Ukkolasta. Hän kirjoitti blogin, joka on mediataidetta. Hän tiesi vihan tulevan, hän tiesi miten tuhannet miehet ja naiset paheksuvat sitä vuorotellen, koska niin kuuluu nyt tehdä. Nainen ei saa haluta enää maskuliinista miestä eikä mies saa sellainen olla. Ukkola sanoi monen miehen olevan kynnysmatto. Ei tietenkään ole, sanoi yleisö. Tietysti on, katso vaikka peiliin, jos saat luvan.

Droga5 salakuvasi ihmisten ilmeitä, kun he katselivat Leonardo Da Vincin viimeistä työtä museossa. Kasvot olivat haltioituneita. Ainutlaatuinen taideteos sai ihmiset ajattelemaan, liikuttumaan ja tuntemaan. Emme tiedä mitä heidän päässään ja sydämessään liikkui, ei Da Vincin teoksella ollut yksiselitteistä sanomaa, USP:tä, strategiaa, mutta he eivät unohda kokemaansa. Jokin heidän mielessään järkkyi ja muuttui. He rakastivat työtä ja sen tekijää. Paras henkilöbrändi evö.

Olen hyvin varma, että samanlaisia tuntemuksia saa siitä, kun katsoo televisiossa miten espoolainen ydinperhe syö leipää ruokapöydän ääressä ja miten he kertovat toisilleen miten ainutlaatuisen voinmakuinen keinolevite leivällä on. Pyhä jysäys, miten aivoissamme räjähtelee biljoonia orgasmeja tästä infosta. Sanoinko orgasmi? Anteeksianteeksi, seksihän on taas tabu, nykyään liketetään ja naidaan omaa somekanavaa kännykästä. Se on kuin masturbaatiota, mutta ilman tunnetta ja tulemista. Eli ihan sama. Kuten suhtautumisemme elämään ja toisiimme.

Otsikon perusteella en ymmärrä markkinoinnista ja mainonnasta mitään. Onhan meille kirjoja ja kouluja myöten tuhansia kertoja toitotettu, että mainonta ei ole taidetta vaan bisnesväline. Mainonta on strateginen työkalu. Se pitää tehdä sapluunaan, mittaan, muotoon ja briefiin. Tiedätte tyypin. Sen mainostajan, joka sanoo ettei tässä havitella Cannesin palkintoja vaan myyntiä. Sama kaveri, joka ei tiedä mistä puhuu, koska ei ole ollut Cannesissa, mutta niin kuuluu sanoa, että mainospellet pysyvät aisoissa. Nehän tekee muuten jotain omituista, jotain taidetta, ztana. Ei hätää, kaveri, ei tee, koska kyvyt eivät riitä, ja vaikka riittäisivät, sinä olet vienyt lopullisesti tahdon.

”Me haluttais tehdä jotain vähän rohkeaa” on väite, jonka kuulee usein palaverissa mainostajalta. Ettekä halua. Rohkeus tässä lajissa on sitä, että tekee jotain minkä lopputulemaa ei tiedä, jotain mitä ei voi ennustaa, jotain joka pelottaa ihan helvetisti. Sama juttu on kaikessa rohkeudessa, siviilirohkeudessa, arjessa, ihmissuhteissa. Et sinä halua sellaista tehdä, et oikeasti. Oikeasti sinä haluat tehdä mainoksen, sen sietämättömän levitemainoksen rinnalle, mutta ehkä sinun mainoksessasi on hassu sanaleikki. Paskahousut eivät tee erinomaista mainontaa eivätkä elämässään mitään muutakaan mieleenpainuvaa. Anteeksi, sanoin rumasti, mutta tarkoitin sitä. Kuljet kehdosta hautaan levitemainoksena. Voiko kamalampaa ajatusta olla.

Paitsi, entä jos. Jos kerrankin teet jotain sellaista, mitä ei ole ikinä ennen tehty, jotain joka tuntuu, jotain joka sattuu, jotain mitä ei voi ennustaa, jotain mikä pelottaa sinua eniten tässä maailmassa, jotain jossa ei ole sääntöjä, jotain jossa on ideaa ja anarkiaa. Tähtää taiteeseen ja taiteeksi. Niin elämässä kuin mainonnassa.

Kirjoittaja Tommi Laiho vastaa markkinointitoimisto Folkin strategiatyöstä ja uusasiakashankinnasta.