Ilmaisellakin on hintansa. MIT:n tekemässä tutkimuksessa vastaajilta kysyttiin, mitä näille tulisi maksaa sosiaalisen median palveluista luopumisesta. Facebookista luopuminen kuukaudeksi oli keskimäärin 42 dollarin arvoista. Vastaavasti, Hollannissa tehdyssä tutkimuksessa kuukauden mittainen WhatsApp-tauko arvioitiin vuorostaan 536 euron hintaiseksi. Samassa tutkimuksessa vastaajille olisi pitänyt maksaa jo 17,500 euroa vuodesta ilman ilmaisia hakupalveluja.

Yksittäisistä tutkimuksista ei tietenkään tulisi vetää liian suuria johtopäätöksiä, mutta tämän mukaan Facebookin pomojen tulisi olla huomattavasti enemmän huolissaan kilpailusta ja mahdollisista korvaavista palveluista kuin Googlea johtavien.

Todellisuus on tietenkin monimutkaisempi. Tiedämme jo nyt, että Amazonin tulo markkinoille muuttaa puhdasta tuotehakua ja digitalisoituvan ostopolun alkupistettä. Siitä kuka voittaa ääneen, ennakointiin ja automaattisiin toimituksiin perustuvan seuraavan sukupolven haun lienee vielä liian aikaista tehdä lopullisia johtopäätöksiä. Tuskin Googlekaan suosiolla luovuttaa otetaan tulevaisuuden ostopolusta ensiajatuksesta aina kuluttajan kotiovesta sisään.

Google onkin erinomainen esimerkki suuresti kritiikkiä herättäneestä monopolikapitalismista, toisin sanoen taloudesta, jossa pieni määrä toimijoita monopolisoi kuluttajakäyttäytymisen lisäksi voitot. Myös Apple on klassinen kouluesimerkki tässä jälkimmäisestä. Applen osuus älypuhelinteollisuuden kaikista voitoista oli huimat 73 prosenttia vuonna 2018. Muille on jäänyt viivan alle vain murusia.

Applen liiketoimintamalli onkin palvellut sitä erinomaisesti. Se on yhdistänyt luksustuotteen hinnoittelun halpatuotteen teolliseen prosessiin. Tähän käsityöhön perustuva perinteinen luksus ei ole pystynyt. Applekaan ei ole välttynyt kritiikiltä. Tim Cookin johtamaa yritystä on pidetty aikaisempaa vähemmän kyvykkäänä innovoimaan tai suorastaan tylsänä. Tähän Apple on vastannut sekä erinomaisella tuloskunnollaan että viimeaikaisilla panostuksillaan palveluihin pelkän raudan sijaan.

Toinen kritiikki on kohdistunut Applen designfilosofiaan. Sir Jony Iven lähtö Applesta kesällä 2019 ei herättänytkään pelkästään kiitteleviä arvioita. Lähestymistapa, jossa edellisen vuoden liitin ei varmasti sopinut uuteen puhelimeen, on nähty esimerkkinä tuhlailevasta kulutuskulttuurista.

Apple kuten kaikki muutkin yritykset ovatkin kahden muutoksen ristipaineessa. Yhtäältä ei ole elämän osa-aluetta, jossa digitalisaatio ei laittaisi palikoita uuteen järjestykseen. Toisaalta, epälineaarisesti etenevä ilmastonmuutos on paitsi eksistentiaalinen uhka planeetallemme, niin myös kulutuksen preferenssit, poliittiset liikkeet ja hyvän elämän määritelmät uusiksi laittava muutosvoima.

Jos tämä vuosikymmen onkin ollut digitaalisesta elämää dominoivien yritysten taloudellista kultakautta, on vaikeaa kuvitella, että niiden voittokulku jatkuisi ilman yhtälön toisen puolen, ilmastonmuutoksen, huomioimista. Tulevaisuuden arvokkaimmat yritykset eivät siis ehkä olekaan joko digi- tai ilmastonmuutosyrityksiä, vaan sekä-että ja toimivat näiden kahden risteyskohdassa, ratkaisten molempia yhtä aikaa.

Keskustelu digitalisaatiosta ja ilmastonmuutoksesta onkin nostettava seuraavalle tasolle. Väistämättä tapahtuva vapautuminen fossiilisista polttoaineista kyllä pitää huolta datakeskusten ja google-hakujen hiilijalanjäljestä energiankäytön osalta. Oikeampi kysymys on, mihin digimonopolit jättimäiset kassavarantonsa, talenttipääoman sekä dominoivan markkina-asemansa käyttävät? Seuraavaan kahvikupintoimitusdronen suunnitteluun vai uuden, kestävän ilmastotalouden luomiseen?

Demos Helsingin Petteri Lillberg kirjoittaa aikamme ilmiöistä, totuuksista ja asioista, joista voi olla monta mieltä.

Lue lisää: Osaatteko myydä köyhille ja persaukisille?