Luovuus on sitä, kun etsimme immateriaalisesta todellisuudesta, mielikuvituksestamme, merkityksiä ja tuomme ne tähän todellisuuteen koettavaksi; taiteena, teksteinä, musiikkina, profetioina. Ne ovat näkyjä, sanomia, joissa on henki. Se tarttuu, herättää, uudistaa ja inspiroi. Siksi me tarvitsemme taidetta ja luovuutta.

Jokaisen ihmisen sisälle on kätketty sanoma. Sinussa on sanoma, joka haluaa tulla huudetuksi. Vain marginaalinen ryhmä pysähtyy etsimään sitä ja ilmaisee sitä omalla tavallaan. Suurin osa kuuluu seuraajiin, jotka nauttivat muiden löydöistä. Tai sitten he kuuluvat hangaround-ryhmään, joka ei koskaan oikeastaan pysähdy ajattelemaan mitään. Heille ilmaisuksi riittää kuvat omista ruoka-annoksista, matkakohteista ja treenatuista takapuolista. Sanomaa niissä ei ole. Ne eivät rakenna mitään.

Sivistyneistöksi voisi kuvailla ihmisiä, joilla on laaja maailmankuva, kokemusta, tahtoa jakaa tietouttaan ja kykyä tarjota vaihtoehtoja, mahdollisia tulkintoja todellisuudesta. Heillä on perusteltuja visioita siitä, mikä johtaa mihinkin, syy-seuraus-ajattelua. He edustavat tietopohjaista viisautta, jos luovat tuovat näkyväksi henkeä.

Niin luovuudessa kuin sivistyksessä, jotka ovat toisinaan sama asia tai henkilö, jatkuva oppiminen sekä vuoropuhelua kasvattaa ymmärrystä. Erilaiset ihmiset juttelevat ja väittelevät keskenään. Ristipölytys on parasta mitä aivoille ja mielikuvitukselle voi tapahtua. Niissä hetkissä lepää toisinajattelu, innovaatiot ja radikaalit ideat.

Kaikki eivät ehkä tiedä, mutta suomalainen kulttuuri pohjaa monilta osin taiteilijoihin ja liikemiehiin (he olivat miehiä silloin), jotka viettivät yhdessä 1900-luvun vaihteessa aikaa Kämpin baarissa. Siellä sivistyneistö ja luovat humalapäissään vaihtoivat ideoita. He kokivat yhteenkuuluvuutta ja tarkoitusta. He loivat ne merkkiteokset sekä pamfletit, joiden varaan itsenäisyytemme identiteetti valettiin. Jos joku on lukenut Richard Florida n kirjoja luovuudesta, niiden teesit toteutuivat Kämpissä. Pieni poikkitieteellinen keskustelultaan sääntöjä rikkova ryhmä voi muuttaa maan.

Olen pitkään etsinyt kollektiivista suomalaista älymystöä sekä luovaa luokkaa. En ole törmännyt heihin yhdessä. Meillä on monta näihin ryhmiin sopivaa yksilöä, huippuluokan ajattelijoita ja luovia. Itse seuraan esimerkiksi Ulla Appelsin in, Jari Tervo n, Jari Sarasvuo n, Jufo Peltomaa n, Saku Tuomisen, Jani Halme en, Perttu Pölösen, Eija-Riitta Korhola n, Helena Åhman in, Henkka Hyppösen, Alf Rehn in, Jukka Kurttila n, Tuomas Enbuske n, Maria Veitola n, Valtteri Lindholm in, Lauri Toivosen ja monen muun avauksia. Ei minun tarvitse olla niistä aina samaa mieltä, mutta haluan ymmärtää, mihin heidän näkynsä perustuu. Heillä on aina terävä tai omintakeinen mielipide. Me tarvitsemme niitä. Tämä maa tarvitsee toisinajattelua. Se ei ole keltään pois vaikka kateus ja status quo sitä koittaisi hillitä. Muutos ja sen edustusto pelottaa massaa. Kun olisi niin kiva olla vaan tässä, mihin on ehditty tottua, pysäyttää evoluutio, somettaa, pelätä turvassa, kalenteroida merkintä ”mikään ei muutu”.

Jokin meitä ja näiden ryhmien edustajia kuitenkin yhä pidättelee. Ajatuksemme eivät leviä maailmalle, käänny kirjoiksi, ne eivät kelpaa edes Nordic Business Forumiin. Poikkeukselliset aivomme taantuvat television visailuohjelmien käsikirjoitetuksi päiksi, kansan huviksi. Ehkä se on se nurkkakuntaisuus joka mainosalaakin rassaa, ehkä se on ylpeys tai heikko itsetunto, ehkä se on rahanahneus tai oman egon pönkitys. Kaikki on aina joltain pois. Parempi pysyä omillaan eikä hakea yhteishenkeä tai peräti yhteistä missiota. Minusta hienointa, mitä meille voisi nyt tapahtua, olisi siiloissaan työskentelevien yksilöiden esiinmarssi ja yhteisrintama, todellinen ajattelun renessanssi, joka olisi tämän kaiken sisällöttömän hutun vastavoima.

Kirjoittaja Tommi Laiho on markkinointitoimisto Folkin toimitusjohtaja.