En muista, minkä vuoden Flow se oli, kun yhtäkkiä niitä oli kaikilla. Marimekon logokasseja. Ihmettelin tätä ääneen ja sain kuulla, että niitä saa, kun ostaa yli sadalla eurolla Marimekolta. Niin lanseerattiin ikoni. Suoraan katukuvaan, vähin äänin ja puskaradio viestinviejänä. Hype vain yltyi, kun yhtäkkiä siellä täällä alkoi näkyä myös muunvärisiä kuin mustavalkoisia logokasseja. Pakko saada sellainen!

Kangaskassi on nykypäivänä kuin t-paita aikoinaan, statement, joka kertoo jotain kantajastaan ja hänen arvoistaan. Tänä vuonna Flowssa ei näkynyt paljoakaan Marimekon kasseja, vaan uniikkeja logokasseja laidasta laitaan. Niitä kangaskasseja, joita jaellaan ilmaiseksi, ja jotka ovat korvanneet monella muovisen kauppakassin. Oli hauska bongailla, mitä niiden kantajat haluavat itsestään viestiä, koska Flowssa jos missä ihmiset ovat oman itsensä statementteja.

Tähän kassitrendiin yritti iskeä myös Stockmann, mutta metsään meni. Stockmannin kastijärjestelmä ilkuttiin somessa, kun tavaratalon uusi kanta-asiakasohjelma ja tasokassijärjestelmä lanseerattiin alkuviikosta.

Alimmalle kassiin oikeutetulle tasolle vaaditaan 3 000 euron edestä ostoksia Stokkalla. Saavuttaakseen ylimmän tason, eli violetin kassin, pitää tehdä ostoksia Stockmannilla 25 000 eurolla. Sellaisia summia Stokkalle syytävät arvatenkin ne varakkaat naishenkilöt, joita on tavattu kutsua Stokkan minkkiturkkirouviksi.

Eikö pahojen talousvaikeuksien kanssa kamppailevan tavaratalon pitäisi yrittää houkutella uusia asiakasryhmiä, nuoria? Siihen toisaalta viittaisi uuden kanta-asiakasohjelman mobiilisovellus ja sen markkinointi pelinomaisena, mutta harvalla nuorella on varaa pelata sitä. Vai haluaako Stockmann profiloitua pienen, varakkaan eliitin shoppailutaloksi? Siinä tapauksessa kannattaisi siirtyä kertaheitolla myös valikoimissa todelliseen luksukseen.

Nähdäänköhän ensi vuoden Flowssa Stockmannin statuskasseja? Tuskin. Tämän päivän maailmassa materian haalimisen korostaminen ei ole se juttu. Marimekon logokassinkin kovin buumi on ohi. Eräs trendin harjoilla liikkuva ystäväni käyttää sitä nykyään palautuspullojen kantokassina.

Kirjoittajan arvokkain violetti kangaskassi on Sodankylän elokuvajuhlien vuoden 2017 logokassi, koska se kertoo kantajansa rakkaudesta elokuviin ja Lapin kesään.

Lue myös: Kassin väri kertoo nyt paljonko shoppaat Stockmannilla – pelinomainen kanta-asiakassovellus houkuttelee etenemään tasolta toiselle