Istuin pöydässä, jossa ei juuri keskusteltu keskenään vaan kaikki viestivät puhelimilla jonnekin. Emojeja vilahteli puhelimesta eteenpäin. Koska oltiin ulkona, kuvakkeina oli ensisijaisesti kuohuviinilaseja, sampanjapulloja ja tuoppeja. Sillä kerrottiin kavereille, että bilettämässä ollaan. Aloin kyselemään ryhmältä emojeista, koska olen niiden suhteen noviisi, tarkemmin sanottuna en tajua niistä mitään, vaikka niitä usein käytänkin.

Emojit ovat mahdollisesti lisänneet kommunikaation määrää, mutta ei sen laatua.

Nopeasti minulle aukeni, että tämä symbolijärjestelmä on – jos ei korvaamassa aakkosia – niin ainakin poistanut välimerkkien käytön ja syrjäyttämässä tunnesanat. Kun lähettää jonkin ilmeen, se kertoo jonkin yleisesti hyväksytyn miedon tunteen, mutta ei varsinaisesti ole henkilökohtainen. Eli jos joku laittaa sinulle suudelmaemojin, älä innostu, hän todennäköisesti tarjoilee niitä muillekin. Useaan emojiin on muodostunut myös kaksoismerkitys. Yllätys oli, että jos sinulle laitetaan pelkkä peukku, se ei välttämättä tarkoita hyväksyntää vaan se voi merkitä, että sinun vastaukseksi oli boring tai huono. Käytän usein peukkua, joten olen loukannut tietämättäni monia. Toki se ei ole syvä loukkaus, koska emoji on pelkkä emoji.

Päivittäistavaratuotteiden kanssa kannattaa emojiviestijän olla todella varovainen. Emojikouluni ekalla luokalla selvisi munakoison tarkoittavan miehen sukuelintä, donitsi naisen ja persikan viittaavan perseeseen. Näitä symboleja kun saat puhelimeesi, se on ilmeisesti flirttiä tai suoranainen käsky. Emojit ovat vieneet seksistä seksin, oli ensimmäinen ajatukseni.

Minulle kirjoittaminen on ajattelua. Jos osaa ajatella, osaa kirjoittaa. Vaikka kyseessä olisi vain lyhyt viesti, se kertoo lähettäjästä ja hänen persoonastaaan. Se kertoo myös millä tasolla ihmisenä on kommunikaatiossa. Uskaltaako hän ilmaista itseään ja rohkaista toista esimerkillään merkitykselliseen keskusteluun.

Hymiöiden käyttöön on ollut minulla tasan yksi tarkoitus. En mieti kahta sekuntiakaan mitä hymiötä käytä. Sillä kerron vain lähettäjälle lukeneeni viestin. Se on vähintä mitä voin tehdä. Näin voi jatkaa touhujani lähes keskeyttämättä ajattelematta juuri lainkaan saamaani viestiä. Se ei ole suoranaista välinpitämättömyyttä, sillä olisin voinut jättää hymiönkin laittamatta, mutta on se heti seuraava aste. En tiedä, ehkä joku tosiaan pohtii pitkään millaisen hymiösarjan vastauksekseen laittaa ja se saavuttaa siten jopa eeppisiä tarinallisia mittasuhteita.

Mutta todellinen insight on tässä. Olen huomannut alkaneeni käyttää enemmän hymiöitä. Käyttämäni teksti viesteissä on taantunut ja tasapäistynyt. En enää uskallakaan sanoittaa ajatuksiani kuten ennen, vaan taivun valtavirran kuvakieleen. Kun haluaisin sanoa, että sinä olit hauska tai olen aidosti kiitollinen, laitan nauravan hymiön tai siunauskuvakkeen. Tai kun jonkun kehu koskettaa minua, vastaan punastelevalla hymiöllä. Latistan kokemani vastaukseksi, joka ei kerro vastaanottajalle mitä aidosti tunnen. Häpeän sanoa suoraan. Yhteyttä ei synny, kommunikaatio on pinnallista.

Jos en ole ainoa, joka on muuttanut tapaansa kirjoittaa, vaan se kertaantuu tuhansissa tai miljoonissa ihmisessä, se tarkoittaa, että etäännymme toisistamme. Emojit ovat kuin moni asia elämässä; pyritään pääsemään helpolla nopeasti seuraavaan asiaan tai ylläpitää onttoja keskusteluja.

Ihmisyyden ytimessä on keskustelu, olemme sosiaalisia eläimiä, etsimme palavasti merkityksellistä yhteyttä. Mitä syvempi se on, sitä enemmän voimme luottaa ja rakastaa toisiamme. Sitä enempi olemme totta. Ehkä se oli se ainoa ajatus mitä tällä blogilla toivoin välittäväni. En osannut kertoa sitä hymiöin.

Joskus tärkeintä on laatu eikä määrä. Parasta kesää kaikille lukijoille,

t. Tommi

Kirjoittaja Tommi Laiho on markkinointitoimisto Folkin toimitusjohtaja.