Viimeisen parin viikon aikana suuri joukko ystäviä, sukulaisia ja tuttavia on ihmetellyt minulle organisaationsa viestintää – lähinnä sen puuttumista. Tuntuu kuin moni johtaja olisi jähmettynyt tapahtuneen edessä. Kun tulevasta ei osata sanoa mitään varmaa, ei sanota mitään. Pahimmissa tapauksissa poikkeusaikoina sovellettavat selkeät työohjeetkin ovat loistaneet poissaolollaan.

Poikkeusoloissa säännöllisen viestinnän merkitys korostuu. Vaikka käsillä on kriisi, kyse ei ole sen kummemmasta kriisiviestinnästä, vaan ihan tavallisista viestinnällisistä hyveistä: avoimuudesta, selkeydestä ja suunnan näyttämisestä. On kerrottava mitä teemme ja miksi, mikä on itse kunkin rooli ja miten se palvelee organisaation kokonaisuutta. Kriisiviestintämanuaaleja enemmän tarvitaan nyt maalaisjärkeä.

Viestinnällinen tyhjiö toimii samoin kuin valtio-opista tuttu sotilaallinen tyhjiö: sillä on taipumus täyttyä. Jos yritys ei kerro omista toimistaan avoimesti, tietoa haetaan muista lähteistä. Tämä tarjoaa hedelmällisen maaperän väärien uskomusten ja erilaisten tarkoitushakuisten huhujen levittämiseen.

Se, että yritys ei viesti, viestii. Sulkeutunut yritys herättää epäluuloja. Se ei ole unelmien työpaikka tai kiinnostava sijoituskohde. Jos johtaja on hänen yrityksensä kannalta tärkeissä asioissa hiljaa, se on jo itsessään todella äänekäs viesti.

Arkisen, jatkuvan, selkeän, rauhallisen ja helposti ymmärrettävän viestinnän rooli on näinä aikoina korvaamaton.

Poikkeusaika paljastaa, mikäli keisarilla ei ole vaatteita. Jatkuvalla nousukaudella on voinut pärjätä jotenkuten myös heikommalla viestinnällä. Mutta aikoina, jolloin toimintaympäristö on kaaoksessa ja ihmisten turvallisuuden tunne on pahasti järkkynyt, säännöllistä ja ajantasaista viestintää ylenkatsovat johtajat tekevät organisaatiolleen suurta vahinkoa.

Ajantasainen viestintä auttaa meitä selviämään päivittäisistä haasteista poikkeustilan jatkuessa. Mutta parhaat johtajat ja viestijät katsovat samalla jo pidemmälle, akuutin kriisin jälkeiseen aikaan.

Vaikka tulevaisuus on monelta osin hämärän peitossa, se ei tarkoita ettemmekö voisi valaa joukkoihimme – tiimiimme, työpaikkaamme, koko yhteiskuntaan – uskoa parempaan huomiseen. Päinvastoin, tämän tulisi olla jokaisen johtajan prioriteettilistan kärkipäässä.

Tulevaisuudenuskoa luovassa viestinnässä tunteiden rooli on korvaamaton. Viestinnän tunnesisältö on muutenkin tärkeä, koska se saa vastaanottajamme välittämään viestimästämme asiasta. Ja kun välitämme jostakin asiasta riittävän paljon, se saa meidät myös toimimaan.

Oppia voi hakea kriisiaikojen johtajien retoriikasta, esimerkiksi Iso-Britannian sodanaikaisen pääministerin Winston Churchillin legendaarisesta We shall fight on the beaches -puheesta. Vaikka ajat olivat synkkääkin synkemmät, ja Churchill valmisti kansakuntaa vielä vaikeampiin hetkiin ja suurempiin uhrauksiin, hän valoi samalla uskoa tulevaan voittoon. Hän valoi uskoa parempaan huomiseen.

Tämä aika kysyy johtajia, jotka onnistuvat maalaamaan joukoilleen uskottavan vision koronakriisin jälkeisestä ajasta. Tämä aika kysyy viestijöitä, jotka onnistuvat luomaan tulevaisuudenuskoa laajalla rintamalla. Ihmiset, jotka tässä työssä onnistuvat, ovat niitä, joita seurataan myös silloin kun ajat ovat taas paremmat.

Kirjoittaja Jukka Hakala on Konsulttitoimisto Kotoban toimitusjohtaja.