Puheenvuoro

Emmi Jouslehto 16.10.2016 09:11

Pieni keltainen monsteri avasi portin 

Saana Säilynoja
Emmi Jouslehti kuvattuna labbiksensa kanssa Pakilassa vuonna 2014.

Olen miettinyt paljon miksi juuri Pokémon toimi kuin sipsipussi, josta kerran napattua meistä useimpien on lähes mahdoton lopettaa.

Moni meistä potee pientä Pokémon-krapulaa.

Miten se kesä nyt tulikaan juostua pienen keltaisen monsterin ja tämän kavereiden perässä. Minäkin, aikuinen ihminen.

Toisaalta vaikka suurin buumi on jo takana, vieläkin kutkuttaa kurkata sattuisiko työmatkan varrelta löytyä poimittavaa.

Vaikka näin syksyn saapuessa ja säiden viiletessä moni povaa jo virtuaalihirviöille kesäkissan kohtaloa, tosiasia on, että edelleen pelillä on maailmanlaajuisesti noin 27 miljoonaa päivittäistä käyttäjää, mikä on aika huikea luku mille tahansa mobiilipelille. Lisätyn todellisuuden puolella se oli ensimmäinen joka todella räjäytti AR:n (augmented reality) ison yleisön tietoisuuteen.

Pokémon Go ei suinkaan ollut ensimmäinen lisätyn todellisuuden peli eikä välttämättä mitenkään paraskaan sellainen. Siinä kuitenkin yhdistyivät toimivalla tavalla kiinnostavat hahmot, hyvä tarina, mahdollisuus kilpailuun sekä kiehtova uusi tekniikka.

Alan startupyrittäjänä olen miettinyt paljon miksi juuri Pokémon toimi kuin sipsipussi, josta kerran napattua meistä useimpien on lähes mahdoton lopettaa.

Onko resepti toistettavissa? Mikä on koukuttamisen salainen ainesosa? Sipseissä se kuulemma on täydellinen kombinaatio rasvaa ja hiilareita – paketti joka piti luolamiehen kiinni elämässä ja jäi siksi nykyihmisen harmiksi kiinni DNA-­kierteisiin.

Sipsipussi­psykologina olenkin päätynyt teoriaan, että myös Pokémon Go osui ja upposi ihmislajin perusvietteihin. Metsästäjä­keräilijä sisällämme pääsi valloittamaan uutta reviiriä ja kisaamaan ranking­sijasta muun lauman kanssa.

Samalla se tarjosi yhteisöllisyyttä  ja ruokki meitä hyvällä tarinalla kuten esi-isiämme nuotioiden äärellä. Uusi teknologia toimi mahdollistajana.

Saimme huikean yhteisöllisen elämyksen, joka innoitti meitä jatkamaan pelin parissa.

Samaan innostukseen törmään usein asiakastapaamisissa.

Olen ollut todistamassa hetkiä  joissa ihmiset alkavat taputtaa nähtyään ensimmäistä kertaa lisättyä todellisuutta. Suuri innostus luo myös suuria odotuksia. Lisätty todellisuus saa mielikuvituksemme laukkaamaan ja näemme mielessämme jo huikeita uusia viihteen ja markkinoinnin toteutuksia.

Valitettavasti lisätyssä todellisuudessa toimivat kuitenkin samat todellisuuden lait kuin kaikessa muussakin markkinoinnissa – budjetti ja aikataulu määrittävät paljolti sen, kuinka isoa tuotantoa on mahdollista tehdä. Vaikka liikutaankin virtuaalissa, täytyy oikeiden ihmisten tehdä sisältö ihan oikeassa maailmassa.

Itse ajattelen lisättyä ja virtuaalista todellisuutta uutena mediana. Siinä missä 1990­-luvulla siirryttiin internettiin ja vähän myöhemmin mobiiliin, nyt  mennään kovaa vauhtia virtuaaliin.

Se miten yritykset ja muut toimijat haluavat asiakkaansa tässä uudessa mediassa kohdata, alkaa vasta hiljalleen muotoutua.

Ihmiset eivät enää ole vain kuluttajia, vaan myös seuraajia, jotka haluavat  aktiivisesti osallistua omaa elämäntapaansa sopivien brändien rakentamiseen.

Kirjoittaja Emmi Jouslehto on lisättyyn todellisuuteen erikoistuneen Robust North Oy:n toimitusjohtaja.

Teksti on julkaistu Markkinointi&Mainonta-lehden numerossa 17/2016.