1. Minä olen Herra, sinun Inboundisi.

Sinulla ei saa olla muita jumalia, koska monomaaninen tapa lähestyä markkinointia on maailmassa ainoa oikea. Myös muut uskonnot käyvät, kunhan muistaa pitäytyä vain yhdessä. Vaihtoehtohoitona tarjotaan markkinoinnin polyamoriaa, joka kuitenkin on synti, joten omalla vastuulla kohti kiirastulta.

2. Älä käytä väärin datan, sinun jumalasi nimeä.

Dataohjautuva markkinointia on toki cool, muttei kuitenkaan kaikki kaikessa. Muista, ettei peruutuspeiliin tuijottava markkinoija koskaan ole edelläkävijä, ja ettei datan katselu vielä täytä ohjautuvan tunnusmerkkejä.

3. Älä lausu väärää todistusta palvelustasi tai tuotteestasi.

Kakkaa voi myydä vain kerran, ja lopulta pervorehellisyys markkinoinnin perii. Pervosti rehellisen lopputuloksena syntyvä markkinointi toimii sekä magneettina että filtterinä.

4. Pyhitä myös lepopäiväsi.

Levänneet aivot toimivat paremmin sekä luovassa työssä, että ihan muutenkin. Levännyt markkinointisielu jaksaa farmata sisältöjä, joilla voidaan täyttää maa. Täydellistä.

5. Kunnioita asiakastasi edes sen verran, että kerrot ihan reilusti mitä olet myymässä ja miksi.

Tämä siksi, että jos saarnamies puhuu Jeesuksen sijaan pelkästään säästä, ei kukaan pääse taivaaseen. Ei siis joutavaa lööperiä vaan sitä mikä on asiakkaalle relevanttia, kiitos.

6. Vaatimattomuus haalistaa.

Siispä älä tapa(ksia työajalla syö), siis ihan pelkästään, vaan ota kaveriksi vaikka skumppaa — jos työpaikan arvot sen vain sallivat.

7. Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta tai kilpailijasi taloa, vaimoa, orjaa tai orjatarta.

Paitsi jos ko. kilpailijalla on niin ylivoimaisen hyvät työntekijät, että heidät kannattaakin varastaa. Silloin voit tehdä työpaikkailmoituksen, jossa haet nuorta tai nuorekasta markkinoinnin diginatiivia näköalapaikalle patsastelemaan (menestys on taattu).

* * *

Tarinan opetus: 50 000 euroa viidestä videosta tuntuu tosi kovalta hinnalta, jos niille saadaan 500 katselua. Jakelun ja promootion suunnittelun tulisi juuri siksi olla kiinteä osa mitä tahansa markkinointia, jossa ollaan sisältöjen kanssa tekemisissä.

Esimerkiksi blogiartikkelit menevät enimmäkseen hukkaan, jos ne vain julkaistaan kerran jossain eikä niistä sen koommin kerrota kenellekään.

Harva lienee lukenut ihan jokaista Raastepöydänkään bloggausta, joten parhaita paloja on syytä silloin tällöin nostaa esille uudelleen — esimerkiksi näin.

-----------

Kirjoittaja Sari Venäläinen (@sarrrrba) on markkinointitoimisto Advance B2B:n Head of Brand Marketing. Hän rakastaa erityisesti sisältömarkkinointia, ja kirjoittaa markkinoinnista B2B-lasit silmillään.