Helsingin Sanomat julkaisi sunnuntaina Nokia n hallituksen puheenjohtajan Risto Siilasmaa n ennakkohaastattelun hänen kirjastaan Paranoidi optimismi – Näin johdin Nokiaa murroksessa. Juttu nostaa esiin nuoren Siilasmaan ja kokeneen Jorma Ollila n tulehtuneen suhteen.

Haastattelussa Siilasmaa kertoo, että hänellä oli kolme vaihtoehtoa: Kirjoittaa varovaisesti ja kertoa vain vähän, kirjoittaa perinteisen puiseva johtamiskirja ja olla mainitsematta Ollilaa lankaan – tai puhua suoraan Ollilan johtamisesta. Hän sanoi valinneensa ensimmäisen vaihtoehdon – vaikka haastattelun perusteella voisikin luulla, että kyse on kolmannesta.

Jutun ilmestymisen jälkeen Siilasmaa loivensi sanomisiaan ja pahoitteli Twitterissä Helsingin Sanomien valitsemaa näkökulmaa.

”Harmi, että HS halusi rakentaa juttunsa vastoin toiveitani vastakkainasetteluksi. Ei ole olemassa huonoja johtajia, on vain huonoa johtamista ja siihen syyllistymme me kaikki vuorollamme. Kirjani tärkein anti ja 99% sisällöstä on jotain aivan muuta", hän kirjoitti sunnuntaina.

Suomalaiset kuitenkin rakastavat henkilöristiriitoja. Kumpaa uskoa, Ollilaa vai Siilasmaata?

Siitä, kuka sanoi mitä ja koska, ihmisillä on erilaiset muistikuvat. Ollilan temperamentista on kirjoitettu lukuisia juttuja jo vuosia ennen tätä. Nyt on aika kaivaa vanhat jutut esiin ja etsiä uusia.

Mitähän entiset toimitusjohtajat Stephen Elop ja Olli-Pekka Kallasvuo ovat mieltä? Kumman puolelle he asettuvat? Entä mitä ajattelevat Ollilan dream teamiin kuuluneet Matti Alahuhta, Pekka Ala-Pietilä ja Sari Baldauf?

Siilasmaa on kirjoittanut kirjan englanniksi Intel in ja Dell in toimitusjohtajien kanssa kirjoitustyötä aiemmin tehneen Catherine Fredman in kanssa. Alkuperäisteoksen nimi on Transforming Nokia – The Power of Paranoid Optimism to Lead Through Colossal Change.

Englanninkielisin kirjan kansi on insinöörimäisen tylsä hailakka piirros. Otsikossa isoimmalla on Nokia, tuntemattoman Siilasmaan titteli avataan jatko-otsikossa. Kantta katsomalla voisi erehtyä ajattelemaan, että kirja on kirjoitettu juuri niin puisevasti kuin perinteisiä johtamiskirjoja tehdään.

Suomessa julkaistavan kirjan kannessa on taas Siilasmaa. Mustavalkokuvassa Siilasmaa katsoo ylöspäin, kuin valon löytäneenä. Kirjan kansi on vahvasti henkilöity juuri Siilasmaahan.

On vaikea uskoa, että Helsingin Sanomat rakensi vastoin Siilasmaa toiveita juttunsa vastakkainasetteluksi. Tällaiseen naiiviuteen Siilasmaa on strategisesti liian älykäs.