Lapseni aloitti tänä syksynä päiväkodin. Meille vanhemmille esiteltiin heti alkuun varhaiskasvatussuunnitelma, jonka yhtenä tavoitteena on opettaa lapselle hyviä käytöstapoja ja vuorovaikutustaitoja sosiaalisissa tilanteissa.

Syksyn aikana puolitoistavuotias lapseni onkin jo oppinut muun muassa sanomaan kiitos ja hei hei.

Se mikä minua vaan kovasti kummastuttaa, että jos tuon ikäinen ihmisenalku omaksuu hyviä käytöstapoja näin nopeasti, niin mihin ne mahtavat niin monella kadota, kun tullaan aikuisiksi?

Moni tuttuni on todennut, että työelämä on kuin lastentarha. Mielestäni se on pahempi. Itse asiassa päiväkodissa lapset käyttäytyvät kypsemmin kuin aikuiset monissa vuorovaikutustilanteissa.

Siksi ajattelinkin, että muistinvirkistykseksi on syytä kerrata pari perusasiaa.

Kun näet kadulla tutun, sano moi. Älä esitä, ettet huomaa. Koska sen huomaa.

Kättä kuuluu puristaa käteltäessä eikä nostaa vain vetelästi ilmaan roikkumaan.

Lelua ei saa ottaa toisen kädestä. Eikä toisen puolisoa pikkujouluissa.

Kun toinen puhuu, on kohteliasta kuunnella. Etenkin jos toinen pitää presentaatiota.

Toisia ei saa töniä. Eikä uralla käyttää kyynärpäitä.

Toisia ei saa purra tai näykkiä. Myöskään sähköpostin välityksellä.

Kun toinen tekee jotakin hyväksesi, on kohteliasta kiittää. Eikä keskittyä vain siihen, mitä toinen on tehnyt väärin.

Älä pyörittele silmiäsi tai skannaa toisia arvostelevasti päästä varpaisiin. On kypsempiäkin tapoja rakentaa hataraa itsetuntoaan.

Uhmakohtauksen saaminen silloin tällöin on ok. Mutta saa hepuli kotona, älä ruokakaupassa tai työpaikalla.

Toisen huomioimisesta ja kehumisesta tulee aina hyvä mieli. Myös itselle.

Lue lisää: Elina Kettusen kolumni: Mikromanagerin iltasatu

Lue lisää: Copywriterin tuskan parahduksia vol 2

Lue lisää: Vitutus on kestävää kehitystä

Kirjoittaja Elina Kettunen on mainostoimisto Mirumin luova suunnittelija.