Kolumni

Pauli Waroma 15.2. 10:58

Asiantuntija

Karoliina Paavilainen
Pauli Waroma

Asiantuntijuus kehittyy pitkällisen kokemuksen ja sisäistetyn tiedon myötä.

Sörnäisten Rantatiellä Helsingissä on markkinoinnin asiantuntijoiden lukumäärän virallinen laskuri. Viimeksi kun ajoin siitä ohi, luku oli noin 5,5 miljoonaa. Kyseessä on tietenkin väestölaskuri, mutta päivittäisessä arjessa tuntuu, että sama porukka ilmoittautuu markkinoinnin asiantuntijoiksi.

Kävin katsomassa Wikipediasta, miten siellä määritellään asiantuntijuus. Siellä viitataan Bransford, Brownin ja Cockingin julkaisuun How people learn, jossa sanotaan näin: ”Asiantuntija on henkilö, jolla on kanssaihmisiään selvästi perusteellisemmat ja laajemmat tiedot joltakin alalta. Asiantuntija pystyy hahmottamaan suuresta määrästä informaatiota olennaiset asiat. Ero asiantuntijan ja noviisin välillä tiedon jäsentämisessä ja ongelmien ratkaisemisessa perustuu siihen, että vain asiantuntijalla on kyseiseltä tiedonalalta paljon aikaisempaa tietoa. Mitä enemmän asiantuntijuus perustuu omakohtaisiin kokemuksiin yhdistyneenä hankitun tiedon perusteelliseen sisäistymiseen, sitä parempi perusta on asiantuntijuudella.”

Asia on juuri noin. Asiantuntijuus kehittyy pitkällisen kokemuksen ja sisäistetyn tiedon myötä. Markkinointi on tukifunktio. Varsinaisen liiketoiminnan asiantuntija on sen liiketoiminnan asiantuntija. Se ei tee hänestä kuitenkaan markkinoinnin asiantuntijaa.

Markkinoinnissa on hyvä muistaa, että lähtökohtaisesti ketään ei kiinnosta sinun tuotteesi, eikä ketään kiinnosta markkinointi. Silti haluat saada tuotteesi kaupaksi ja siksi tarvitset markkinointia. Asiantuntija tietää, miten ihmisiin vaikutetaan. Mikä rooli on erottuvalla brändillä, mikä rooli on mielikuvilla, mikä tarve on tarinalle ja mitä kanavia potentiaaliset asiakkaat käyttävät?

Ennen kaikkea hyvä markkinoija tietää, mikä saa ihmisen sydämen sykkimään. Tee itsellesi ja yrityksellesi palvelus ja jätä markkinointi asiantuntijoiden käsiin.

Kirjoittaja Pihlajalinnan markkinointijohtaja ja markkinointitoimisto Sherpan hallituksen puheenjohtaja.