Vierasblogi

Anniina Sulku 25.6. 09:37

Cannes Creative Academy opetti keskinkertaisen valkoisen miehen itsevarmuutta

Pekka Mustonen
Anniina Sulku

Loin Cannesissa itselleni alter egon nimeltä Dave. Tarkoitukseni on muuttaa Daven avulla tilastoja niin, että jatkossa naisten osuus luovan alan johtajista olisi suurempi kuin 30 prosenttia, kirjoittaa muutoksen tekijä ja Ellun Kanojen oman viestinnän luotsaaja Anniina Sulku.

Googlen markkinointijohtaja Lorraine Twohill nousi viime perjantaina Cannesissa Lumiere-teatterin lavalle. Hän vastaanotti palkinnon, jonka Google sai työstä merkityksellisen markkinoinnin ja tarinankerronnan eteen.

Twohill on palkinnon 25-vuotisen historian aikana toinen nainen, joka on saanut käsiinsä kultaisen leijonan Creative Marketer of the Year -kategoriassa. “Huipulla on yksinäistä”, hän sanoi ja toivoi näkevänsä luovan alan naisia useammin vastaavanlaisessa valokeilassa.

Twohill teki viiden päivän päätteeksi selväksi sen, minkä kuulin useaan kertaan Cannesin kaduilla, lavoilla ja luokkahuoneissa.

Olemme kyllästyneitä siihen, kuinka homogeeninen luovan alan tekijäjoukko on.

Mainonnan alan johtajista vain 11 prosenttia on naisia

Osallistuin Cannesissa Creative Academyyn, jossa kolmekymmentä alle kolmikymppistä luovan alan tekijää opiskeli viikon ajan alan konkarien johdolla. Ryhmässämme oli kymmenen miestä ja kaksikymmentä naista viidestätoista eri maasta.

Kokoonpanomme mukaili vaivatta alan tilastoja. Niin kansainvälisesti kuin kansallisestikin noin kaksi kolmasosaa luovan alan nuorista tekijöistä on naisia.

Naisten urakehitys kuitenkin sukeltaa, mitä pidemmälle sitä ennustamme – puhumattakaan siitä, kuinka huonosti edustettuna etniset vähemmistöt alan johdossa ovat.

Tuoreiden lukujen mukaan mainonnan, markkinoinnin ja viestinnän osaajista noin puolet on naisia. Johtoryhmätasolla naisedustus putoaa kuitenkin kolmasosaan. Jos tarkastellaan pelkästään mainonnan alaa, naisia on alalla 46 prosenttia, mutta johtotasolla vain 11 prosenttia. Alan johtajista etnisiä vähemmistöjä edustaa ainoastaan 5 prosenttia.

Tilastot vaihtelevat lähteestä riippuen, mutta tiedämme, mistä surkeat luvut johtuvat. Merkittävin syy on se, että naiset eivät saa riittävästi tukea ja mahdollisuuksia kotoa, työpaikalta tai yhteiskunnasta.

Jos tilastot pysyvät samana, kymmenen vuoden päästä kourallinen ryhmäni naisista on kadonnut. Osa on vaihtanut alaa, toiset jääneet kotiin hoitamaan perhettä. Ja vain 2–6 niistä naisista, jotka ovat edelleen alalla, selvittävät tiensä johtavaan asemaan työpaikoillaan.

Tasa-arvo puhutti Cannesissa

Tasa-arvo ja diversiteetti olivat Cannes Creative Academyn suurimpia puheenaiheita. Kultaisen leijonan elämäntyöpalkinnon veljensä kanssa vastaanottanut, South Asia Ogilvyn johtaja, mainosalan legenda Piyush Pandey totesi: “I’d love to see a Lioness on this stage very shortly”. Yrittäjä Madonna Badger kertoi, kuinka hänen mainostoimistonsa irtisanoutui naisten esineellistämisestä ja alkoi tuottaa brändien kanssa erilaista naiskuvastoa. Australialainen startup-yrittäjä, energiapakkaus Pip Jamieson kehotti eritoten meitä naisia miettimään, keiden viiden ihmisen kanssa vietämme eniten aikaa ja tukevatko he meitä urallamme eteenpäin.

Tiiviin yhdessäolon ja keskustelujen jälkeen huomasin, että jokaisella meistä nuorista luovista oli sama päämäärä. Kasvaa täyteen potentiaaliin työelämässä. 

Mutta meillä on auttamatta eri taistelut taisteltavanamme.

Tapasin saudinaisia, jotka pääsevät elämänsä ensimmäistä kertaa laillisesti auton rattiin, mutta eivät tyydy siihen. Brasilialaisia copywritereita, jotka haluavat muuttaa työpaikkojensa myrkyllistä machokulttuuria. Amerikkalaisia konsultteja, jotka sanovat palkkaneuvotteluissa työnantajallensa, että eivät halua olla edistämässä sukupuolten välistä palkkakuilua. Afroamerikkalaisia käyttöliittymäsuunnittelijoita, jotka ovat kyllästyneet kollegoidensa vähättelyyn. Australialaisia yrittäjiä, jotka ovat nähneet liian monta kertaa, kuinka naisen ura on tyssännyt puolison tuen puutteeseen. Miehiä, jotka haluavat tyttärilleen samat uramahdollisuudet kuin heillä itsellään on.

Kokoonnuimme viimeistä kertaa yhteen perjantaina. Sain ilkikurisen, mutta ajassa toimivan vinkin tulevia työvuosia ja palkkaneuvotteluja varten: “Just have the confidence of a mediocre white guy.” Koska valkoiset miehet etenevät keskimäärin urallaan vauhdikkaammin ja tienaavat naisia enemmän.

Aionkin rakentaa alter egokseni keskinkertaisen valkoisen miehen, kutsutaan häntä vaikka nimellä Dave. Kun huijarisyndrooma painaa alas tai suomalainen häpeä pukkaa turhaan pintaan, salainen aseeni Dave astuu itsevarmana paikalle ja pelastaa tilanteen.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö