Kulmahuoneen kirjeenvaihtaja

Jukka Hakala 15.8. 12:16

Viisikymppinen mainosmies on kehäraakki

Jukka Hakala

Monella alalla ammatillinen alamäki alkaa jo nelikymppisenä.

”Viisikymppisenä mainosmies on kehäraakki ja jäähdyttelijä”, totesi entinen pomoni parin vuosikymmenen takaisessa lehtijutussa.

Muisto tuli mieleeni kun luin The Atlanticista Arthur Brooksinmainion esseen ihmisten ammatillisesta alamäestä – siitä miten se alkaa monilla aloilla itse asiassa paljon aikaisemmin kuin useimmat kuvittelevatkaan.

Brooksin siteeraamien tutkimusten tulokset ovat selkeitä: luovilla aloilla ihmisten tuottavuus ja henkilökohtainen menestyminen kasvavat keskimäärin kahdenkymmenen vuoden ajan uran aloittamisesta. Kolmekymppisenä alalle tullut ad on siten parhaimmillaan viisikymppisenä, minkä jälkeen edessä on lasku kuolevaisten joukkoon.

Esseessä vyörytetään iän vaikutuksia kuvaavia tutkimustuloksia. Valtaosa merkittävistä tutkijoista ja Nobel-palkintojen voittajista on tehnyt pääteoksensa alle nelikymppisinä. Yli miljardin dollarin arvoisten startupien perustajista valtaosa on 20-34-vuotiaita.

Lopputulos on selkeä: jos ammattisi vaatii nopeaa analyyttista ajattelua, kuten valtaosa valkokaulusammateista nykyään vaatii, ammatillinen kyvykkyytesi alkaa heiketä suhteellisen varhain – ja todennäköisesti paljon aikaisemmin kuin itse ajattelet. Tietyillä aloilla ikä on selkeä riski, ja siksi esimerkiksi lennonjohtajien eläkeikä on 55 vuotta.

Se, miten ihmiset tuohon keski-iän notkahdukseen suhtautuvat, määrittää suuresti heidän myöhempiä vuosiaan ja sitä, kuinka onnelliseksi he elämänsä kokevat. Avain tasapainoiseen elämään on itsensä uudelleen keksimisessä.

Apuna voi käyttää psykologi Raymond Cattellin kehittämää teoriaa ihmisen joustavasta ja kiteytyneestä älykkyydestä. Joustava älykkyys tarkoittaa yleistä tiedonkäsittely- ja ongelmanratkaisukykyä, kiteytynyt puolestaan ajan saatossa kertynyttä tietämystä. Joustava älykkyys alkaa vähetä jo 30-40-vuotiaana.

Kiteytynyt älykkyys on kykyä käyttää ja hyödyntää kaikkea aiemmin oppimaansa. Se pikemminkin kasvaa samalla kun ihminen vanhenee.

Esimerkki valaisee asiaa. Runoilijat käyttävät enemmän joustavaa älykkyyttä, ja heistä useimmat ovat tehneet puolet tuotannostaan 40 ikävuoteen mennessä. Vastaavasti kiteytynyttä älykkyyttä valtaosin hyödyntävät historioitsijat ovat tuotantonsa puolivälissä vasta kuusissakymmenissä.

Kiteytynyt älykkyys on myös opettajien käyttövoima, opetustehtävissä iästä johtuvaa ammatillista alamäkeä ei juuri tule. Tutkimusten mukaan erityisesti yhteiskunnallisilla aloilla vanhimmat yliopisto-opettajat saavat opiskelijoilta kaikkein myönteisimmät arviot.

Vanhetessamme voimme edelleen jakaa muille tietämystämme ja osaamistamme, ammatista riippumatta. Siksi esimerkiksi hyvät johtajat valmentavat kollegoitaan: jakavat paljon ja avoimesti itselle kiteytynyttä tietoa. Tämä on myös omiaan lisäämään työn merkityksellisyyttä.

Vastaavasti ihmiset, jotka yrittävät vanhetessaan pitää kynsin hampain kiinni asemastaan ammatillisella huipulla, ovat huonommin varustautuneet ennemmin tai myöhemmin tulevaan pudotukseen. Se on osaltaan selittämässä, miksi moni maailmanhistorian mittapuussa merkittävä henkilö on tuntenut itsensä vanhetessaan hyödyttömäksi ja epäonnistuneeksi. Suomikin on pullollaan uransa päättäneiden ammattiurheilijoiden ja muiden menestyjien traagisia kohtaloita.

Jokaiselta alalta löytyy onneksi useita poikkeuksia, joihin ikä ei tunnu vaikuttavan. Minulla oli hiljattain ilo tehdä töitä lähemmäs 80-vuotiaan muotoilijan kanssa – jälki oli samaa huippulaatua kuin hänen aiemmissa töissään. Ja kyllä niitä täydessä iskussa olevia viisikymppisiä mainostyyppejäkin vielä löytyy. Entinen pomonikin muutti mieltään ikärajan ylitettyään.

Kirjoittaja Jukka Hakala on viestintätoimisto N2 Commsin toimitusjohtaja.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö