Elämä kulkee nyt eriskummallisia arjen raiteita pitkin, mutta se kulkee eteenpäin. Kun ihmiset ovat jumissa kotona, pitää harrastusten ja ystävien tapaamisten korvaamiseksi keksiä uusia keinoja. Nyt on aikaa sisustaa kotia, tehdä pieniä remontteja, touhuta pihalla ja tutkia uusia reseptejä.

Näistä aiheista kuluttajat kaipaavat myös lisää mediasisältöjä kertoo A-lehtien Median kulutus ja markkinointi poikkeusoloissa -tutkimus. Tulosten mukaan 57 prosenttia vastaajista hakeutuu aktiivisesti iloa tuottavan sisällön pariin. Lähes puolet vastaajista toivoo lisää reseptejä ja ruuanlaittoon sekä leivontaan liittyvää sisältöä. Yleisesti vinkkejä kotona puuhaamiseen kaipaa reilu kolmasosa vastaajista. Noin kolmasosa vastaajista puolestaan haluaisi lisää sisältöjä sisustamisesta (29 %) ja puutarhanhoidosta ja kasveista (29 %).

Vaikka isossa kuvassa talous nyt sukeltaa, ei kaikki kauppa ole pysähdyksissä. Sisustamiseen on aikaa ja rautakaupoissa kauppa käy. Puutarhaliikkeiden parkkipaikoilla on tungosta. Ruokaan satsataan ja sitä laitetaan enemmän yhdessä. Nyt haetaan ja kokeillaan uusia reseptejä, joihin ei tavallisesti ole aikaa. Valtaosa kodin hankinnoista tilataan nyt verkkokaupoista.

Pidä brändisi ihmisten mielissä

Mainostajan ei kannata nyt lopettaa mainostamista. Median kulutus ja markkinointi poikkeusoloissa - tutkimuksen mukaan vain 6 prosenttia vastaajista uskoo, ettei yritysten tulisi viestiä tässä tilanteessa mitenkään. Tismalleen sama tulos nousi esiin Kantarin COVID-19-tutkimuksessa.

Mainonnassa on tärkeintä käytännöllisyys ja realismi sekä ratkaisut arjen asioihin. Mainostajan kannattaisi näyttää nyt esimerkkiä ja tuoda positiivista viestiä asiakkailleen. Koronaa ei pidä vähätellä, mutta sisältöjen ei tarvitse viitata siihen. Huumoria voi viljellä, mutta hyvin harkiten.

Ratkaisuja voit tarjota natiivimainonnan keinoin. On tärkeää, että brändi pysyy ihmisten mielissä myös nyt, koska kun elämä normalisoituu, tavaroita ja palveluja ostetaan taas enemmän ja silloin brändin muistamisella on merkitystä.

Asumisen, puutarhanhoidon ja ruuan parissa toimivat brändit: toimikaa nyt!

Meilläkotona.fi on A-lehtien asumisen brändien yhteinen palvelu, jossa sisällöt keskittyvät vahvasti kotiin: sisustamiseen, remontteihin, puutarhanhoitoon, mökkeilyyn ja resepteihin. Suomen suurin asumisen verkkopalvelu rikkoo tällä hetkellä ennätyksiä viikosta toiseen, vappuviikolla uniikkeja kävijöitä oli 780 900 ja sivulatauksia 2 160 700. Valtaosa kävijöistä löytää sivustolle somen kautta.

Sivuston teemoissa trendaavat nyt kotiin ja pihaan liittyvät aiheet sekä ruoka ja reseptit.

A-lehtien asumisen mediaryhmän vastaavan päätoimittaja Maija Kosken mukaan Meilläkotona.fin suosio ja huikea kasvu perustuu moniin asioihin: tiimien väliseen yhteistyöhön, toimituksen asiantuntijuuteen ja innostukseen, analytiikkaan ja trendien seuraamiseen. Tärkeää on myös yhteisöllisyyden luominen.

”Meillä on kiinteä yhteys kohderyhmään sekä sivustolla, podcasteina, lehtien kautta että miltei puolen miljoonan someseuraajan kautta. Erityisesti some on kasvanut valtavasti viime vuoden aikana”, Maija Koski sanoo.

Sivuston kävijäennätykset heijastelevat myös kaupallisiin sisältöihin. Natiiviartikkeleiden kävijämäärä on viimeisen kuukauden aikana yli tuplaantunut. Natiivisisällöt on mainostajalle oiva tapa tavoittaa asumisesta, ruuasta tai puutarhanhoidosta kiinnostunut kuluttaja. Sisältöjä kulutetaan nyt viihdykkeeksi ja verkosta haetaan paljon tietoa. Natiivisisältöjen avulla tarjoilemme ratkaisuja arkisiin asioihin ja tuomme mainostajan viestin luontevalla tavalla esiin.

Kun palvelulle on kysyntää, tee se näkyväksi

Kun kotona vietetään enemmän aikaa, voivat parisuhteen ja perheen sisäiset jännitteet kärjistyä. Natiivisisältöjen avulla voidaan antaa ratkaisuja myös vaikeampiin arjen ongelmiin. Suomen evankelisluterilainen kirkko avasi Terve.fi-palvelussa huhtikuun alussa Rakkausklinikan, jossa asiantuntijat vastaavat lukijoiden lähettämiin parisuhdekysymyksiin. Tarvetta palvelulle on, sillä kysymyksiä tulee runsaasti.

Kysymyksistä paljastuu hyvin monenlaisia parisuhteen haasteita ja ongelmia: eroajatuksia, mustasukkaisuutta, kommunikointivaikeuksia, työttömyyttä, pitkän suhteen kuihtumista. Kysymykset ovat anonyymejä, mutta vastaukset voivat antaa apua monien parien pulmiin.

”Olemme erittäin tyytyväisiä alkaneeseen yhteistyöhön. Yhä useampi ihminen saa tietoa ja apua erilaisiin parisuhteen ja muiden ihmissuhteiden kysymyksiin tätä kautta. Erityisesti poikkeusaikana verkossa tapahtuvalle palvelulle on tarvetta. Yhteistyön myötä tavoitamme laajan joukon ihmisiä, joille kirkon työ perheiden ja parisuhteiden hyväksi ei vielä ole tuttua”, sanoo johtava asiantuntija Henna Ahlfors Kirkkohallituksesta.

Perheneuvonta on kirkon normaalia työtä, ja Rakkausklinikan kautta sitä tehdään entistä näkyvämmäksi. Rakkausklinikka kiinnostaa ja sivusto on kerännyt runsaasti lukijoita jo muutaman viikon aikana.

Jos haluat kuulla lisää natiivi- ja monikanavaratkaisuistamme, ota yhteyttä!

---

Mervi Rantakari, team leader, natiivi- ja vaikuttajamarkkinointi, A-lehdet

mervi.rantakari@a-lehdet.fi, +358 50 414 4252

P.s. Jos et päässyt tänä keväänä Lappiin, piipahda siellä tämän upean visuaalisen artikkelin avulla. Nämäkin keinot ovat käytettävissä natiivisisällöissä.

Lähteet: A-lehdet Median kulutus ja markkinointi -poikkeusoloissa 2020, Kantar COVID-19 Barometer, Finland Wave 2