Henkilö

Jyri Tuominen 10.9. 08:05

Erja Yläjärvi uskoo omien uutisten voimaan – "Pidän kilpailuasetelmasta, että on sparraaja naapuritalossa"

Kimmo Haapala
Erja Yläjärvi puhuu kotona puolisonsa kanssa ruotsia, ja hän on seurannut nimityksensä jälkeen muun muassa ruotsalaista iltapäivälehteä Aftonbladetia.

Erja Yläjärvi on ensimmäinen nainen suuren suomalaisen iltapäivälehden vastaavana päätoimittajana.

Iltalehden vastaavana päätoimittajana 24. syyskuuta aloittava Erja Yläjärvellä riittää uudessa työssään haasteita. Suomalaiset kuluttavat runsaasti mediaa, mutta ovat entistä haluttomampia maksamaan siitä. Printtimedian laskevia tilaajamääriä kompensoivia todellisia digiansaintamalleja haetaan edelleen.

”Median vaikeudet lähtivät finanssikriisin ajoilta vuoden 2008 jälkeen. Onhan se rankkaa tekijöille, että ollaan jatkuvassa murroksessa, mutta toisaalta on hyvä, että nyt murros otetaan annettuna”, Yläjärvi pohtii.

Yläjärvi kehuu Iltalehden nopeutta. Parhaaksi erottumistavaksi iltapäivälehtien kilpailussa hän nostaa perinteiset keinot eli omat uutiset. Niitä haetaan ennakkoluulottomasti aihepiireistä, jotka eivät ole itsestään selviä.

”Uutena päätoimittajana minusta on hyvä, että on yksi pääkilpailija eli Ilta-Sanomat. Pidän kilpailuasetelmasta, että on sparraaja naapuritalossa.”

Yläjärvi päätti jo lukioiässä haluavansa toimittajaksi ja nimenomaan ulkomaantoimittajaksi. Kuopiossa kasvanutta nuorta kiinnosti, mitä maailmalla tapahtuu.

”Kun aloin käydä kesätöissä toimittajana, jäin sille tielle. Kai sitä on jotain tullut oikein tehtyä, kun töitä on riittänyt.”

Yläjärvi on työskennellyt muun muassa urheilutoimittajana, politiikan toimittajana, STT:n Brysselin kirjeenvaihtajana ja uutispäällikkönä, Kouvolan Sanomien päätoimittajana sekä viimeksi toimituspäällikkönä Helsingin Sanomissa.

”Minua on leimannut jonkinlainen vaihtelunhalu. Olin tehnyt Hesarissa töitä viisi vuotta, ja alkoi tuntua siltä, että nyt on yksi rupeama tehty. Yleensä tilanteet ovat olleet sellaisia, että eteen on tullut mahdollisuuksia, joihin olen halunnut tarttua.”

Entä miltä tuntuu olla ensimmäinen nainen iltapäivälehden vastaavana päätoimittajana Suomessa?

”Olen tavallaan ylpeä siitä. Feminismi on nykyään kauhean latautunut sana, mutta ajattelen, että tämä on hyvä juttu alalle yleisestikin. Ala monipuolistuu, eikä sukupuoli määritä ihmisen työuraa. Minulla on kaksi tytärtä. On hyvä, että hekin näkevät, että voivat isoina tehdä Suomessa mitä haluavat.”

Lue koko haastattelu tuoreesta Markkinointi & Mainonta -lehdestä 15/2018.

Tilaa M&M nyt

M&M:n tilaajana saat markkinointia laajasti käsittelevän lehden kahden viikon välein.

Täytä nimi- ja osoitetietosi alla oleviin kenttiin. Tilauksesi välittyy lehden tilaajapalveluun. Tähdellä (*) merkityt ovat pakollisia.

Lehden saajan tiedot
Maksajan tiedot (jos eri kuin tilaaja)

Tilausehdot

Kestotilaajana saat lehtesi aina edullisimmin. Kestotilaus on voimassa niin kauan kuin haluat ja jatkuu automaattisesti valitsemallasi laskutusjaksolla (12 kk tai 6 kk), kulloinkin voimassaolevaan kestotilaushintaan jollei toisin ilmoiteta ja ellei tilausta peruta. Vuodessa ilmestyy 22 numeroa.

Hinnat on voimassa toistaiseksi ja koskee vain kotimaan toimituksia, ulkomaille postimaksulisä. Arvonlisävero sisältyy hintaan.

Nimi- ja yhteystietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksii. Halutessasi voit kieltää tietojesi käytön/luovutuksen ilmoittamalla siitä Talentum Media Oy:n tilaajapalveluun.

Tilaajapalvelun yhteystiedot

Talentum Median tilauspalvelun yhteystiedot:

Puhelin: 020 442 4100 *)
Sähköposti: tilpal@talentum.fi
PL 920
00101 Helsinki

*) Puheluhinnat (sis. alv 24 %):
Lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min.
Ulkomailta ao. maan ulkomaanpuhelumaksu.