Toimistot

Laura Kukkonen 11.1. 12:02

Kansainvälistyminen oli itsestäänselvyys bränditoimisto Bondille: "Emme tuskailleet, uskaltaako vai ei"

Pekka Karhunen
Arttu Salovaara

Bränditoimisto Bondilla on toimipisteet neljässä maassa.

Maailman ainoassa seitsemän tähden hotellissa Burj Al Arabissa nähdään pian suomalaista kädenjälkeä. Hotellin omistaja, kiinteistöyhtiö Jumeirah on bränditoimisto Bondin asiakas.

”Jos menee Dubaihin, ei saa suhtautua asiaan epäluuloisesti ja pelokkaasti, vaan avoimesti ja rohkeasti”, Bondin perustajiin kuuluva Arttu Salovaara kertoo.

Bondilla on Dubaissa oma 120 neliömetrin kokoinen toimistonsa, joka sijaitsee ”peruspilvenpiirtäjässä”.

Yhdistyneet arabiemiraatit oli Bondin ensimmäinen ulkomaanhaara. Sen jälkeen toimistot ovat avautuneet Lontooseen ja Tallinnaan. Helsingissä työskentelee edelleen puolet Bondin 40 työntekijästä.

”Sijainnit ovat tulleet avautuneiden mahdollisuuksien kautta. Emme ajatelleet vain, että Dubaissa on maailman eniten rahaa tai Lontoossa eniten designia”, Salovaara sanoo.

Dubain ensimmäinen asiakas otti Bondiin suoraan yhteyttä hakiessaan kahvilasisustuksen ja -brändin suunnittelijaa. Bond voitti tarjouskilpailun ja tutustui ja ystävystyi asiakkaan kanssa. Syntyi ajatus yhteisen toimiston perustamisesta. Nyt Bond omistaa 60 prosenttia Dubain-toimistosta. Loppuosa kuuluu paikallisille avainhenkilöille.

Bondin kansainvälistyminen oli perustajakolmikolle eli Arttu Salovaaralle, Aleksi Hautamäelle ja Jesper Bangelle selvää alusta lähtien.

”Olimme kaikki olleet ulkomailla töissä, ja ajatus oli luonnollinen. Tartuimme aktiivisesti mahdollisuuksiin. Emme tuskailleet, uskaltaako vai ei”, Salovaara toteaa.

Karikoiltakaan Bond ei ole välttynyt. Etukäteen voi vähintään henkisesti varautua siihen, että edessä on virheitä ja epäonnistumisia.

”Haasteita on valtava määrä. Pitää olla pitkämielisyyttä ja peräänantamattomuutta. Moni asia voi olla ihan toista kuin on luullut”, Salovaara sanoo.

Toimiston taloudellisen mallin täytyy olla kunnossa, jottei rahaa pala uusiin avauksiin niin, että olemassa oleva kärsii. Lakimiehiä tarvitaan.

”Sopparihommaa on ihan helvetisti, eikä se ikinä kiinnosta yhtään ketään. Silti on todella tärkeää tehdä ne asiat huolella.”

Bondin ajatuksena on ollut tehdä töitä paikallisille asiakkaille ulkomailla. Salovaara korostaakin paikallisen tiimin ja kontaktien merkitystä. Ennen toimiston perustamista kohdemarkkinalla on hyvä olla jo valmiita poten­tiaalisia asiakaskontakteja.

Lue lisää suomalaisten toimistojen kansainvälistymisestä Markkinointi & Mainonnasta 1/2019.

Tilaa M&M nyt

M&M:n tilaajana saat markkinointia laajasti käsittelevän lehden kahden viikon välein.

Täytä nimi- ja osoitetietosi alla oleviin kenttiin. Tilauksesi välittyy lehden tilaajapalveluun. Tähdellä (*) merkityt ovat pakollisia.

Lehden saajan tiedot
Maksajan tiedot (jos eri kuin tilaaja)

Tilausehdot

Kestotilaajana saat lehtesi aina edullisimmin. Kestotilaus on voimassa niin kauan kuin haluat ja jatkuu automaattisesti valitsemallasi laskutusjaksolla (12 kk tai 6 kk), kulloinkin voimassaolevaan kestotilaushintaan jollei toisin ilmoiteta ja ellei tilausta peruta. Vuodessa ilmestyy 22 numeroa.

Hinnat on voimassa toistaiseksi ja koskee vain kotimaan toimituksia, ulkomaille postimaksulisä. Arvonlisävero sisältyy hintaan.

Nimi- ja yhteystietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksii. Halutessasi voit kieltää tietojesi käytön/luovutuksen ilmoittamalla siitä Talentum Media Oy:n tilaajapalveluun.

Tilaajapalvelun yhteystiedot

Talentum Median tilauspalvelun yhteystiedot:

Puhelin: 020 442 4100 *)
Sähköposti: tilpal@talentum.fi
PL 920
00101 Helsinki

*) Puheluhinnat (sis. alv 24 %):
Lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min.
Ulkomailta ao. maan ulkomaanpuhelumaksu.