Kampanjat

Aleksi Ylä-Anttila 14.12.2018 07:56

Oivaltava toteutus ei vaadi aina suurta rahasampoa markkinointiviestinnässä: "Hyvä laatu maksaa ennen kaikkea vaivaa"

Outi Järvinen
Kova työ ja riitävävä kunnianhimon taso ovat avainasemassa laadukkaassa markkinointiviestinnässä, arvioi markkinointijohtaja Mika Hyötyläinen Nesteeltä.

Hyvä ja omaperäinen idea, korkea kunnianhimo ja vahva tahto auttavat tekemään laadukasta markkinointiviestintää kustannustehokkaasti.

Laadukas toteutus ei markkinointiviestinnässä edellytä aina isoa budjettia. Noin toteaa Nesteen markkinointijohtaja Mika Hyötyläinen. Hän arvioi, että viesti voi levitä ilman suuria rahasummia, jos se on hyvä.

"Hyvä laatu maksaa ennen kaikkea vaivaa. Laatu edellyttää korkeaa kunnianhimoa ja sinnikkyyttä", Hyötyläinen painottaa.

Finlandia By Forest Machines -video oli osa kampanjaa, jolla Neste lähti tukemaan suomalaista työtä. Videon katsomiskerrat kerryttivät lahjoituspottia, jonka avulla Neste mahdollisti noin 400 000 kilometrin edestä työnhakumatkoja. | Kuva: Neste / Ponsse

 

Hänen mielestään hyvä esimerkki siitä on Nesteen ja Ponssen viimesyksyinen video, jolla Jean Sibeliuksen säveltämä Finlandia-hymni soitettiin metsäkoneilla. Hyötyläisen mukaan sen kokonaisbudjetti lahjoituksineen oli "yli 50 000 euroa, mutta selvästi alle 100 000 euroa".

Videota tehtiin viimeiseen asti: projektin vetäjät tekivät viimeisiä viilauksia teksteihin ja muihin yksityiskohtiin vain tunteja ennen lanseerausta.

Toinen kansainvälistä mainetta niittänyt suomalaiskampanja osoittaa konkreettisella tavalla ideoinnin merkityksen laadulle.

Hihna 247 -livelähetyksessä perehdyttiin siihen, mitä suomalaiset ostavat juhannuksena. | Kuva: S-ryhmä

 

S-ryhmä toteutti juhannuksena 2017 Hihna 24/7 -livelähetyksen, jossa seurattiin kahdeksan tunnin ajan Kannelmäen Prisman kassahihnaa.

Livelähetys keräsi Facebookissa satojatuhansia katsojia, ja Hihna 247 -videot saivat yhteensä yli miljoona näyttökertaa. Subilla esitetty kolmituntinen lähetys tavoitti yhteensä 245 000 katsojaa.

Näkyvyyden ohella kampanja toi S-ryhmälle pronssileijonan Media-kategoriassa Cannes Lions -festivaalilla. Case-videon Cannesia varten toteutti TBWA\Helsinki.

Kokeilun mahdollistava yrityskulttuuri salli toteutuksen tavalla, jonka onnistumisesta ei kukaan voinut taata. Kampanjan kokonaisbudjetti oli alle 50 000 euroa.

SOK Median markkinointijohtaja Lauri Toivonen huomauttaa, että S-ryhmä olisi halutessaan voinut painaa esitteen aukioloajoista ja jakaa sen kaikille suomalaisille.

"Ideat ovat kulttuurikysymys, eivätkä ne itsessään maksa. Olennaista on tunnistaa, miten idea tulee toteuttaa, jotta se on kiinnostava", sanoo Lauri Toivonen. | Kuva: Petteri Paalasmaa

 

"Se olisi ollut paljon kalliimpaa ja tylsempää. Väitän myös, että vaikutus olisi ollut aika paljon pienempi", Toivonen sanoo.

Lue lisää laadukkaasta ja kustannustehokkaasta markkinoinnista Markkinointi & Mainonta -lehdestä 22/2018.

Tilaa M&M nyt

M&M:n tilaajana saat markkinointia laajasti käsittelevän lehden kahden viikon välein.

Täytä nimi- ja osoitetietosi alla oleviin kenttiin. Tilauksesi välittyy lehden tilaajapalveluun. Tähdellä (*) merkityt ovat pakollisia.

Lehden saajan tiedot
Maksajan tiedot (jos eri kuin tilaaja)

Tilausehdot

Kestotilaajana saat lehtesi aina edullisimmin. Kestotilaus on voimassa niin kauan kuin haluat ja jatkuu automaattisesti valitsemallasi laskutusjaksolla (12 kk tai 6 kk), kulloinkin voimassaolevaan kestotilaushintaan jollei toisin ilmoiteta ja ellei tilausta peruta. Vuodessa ilmestyy 22 numeroa.

Hinnat on voimassa toistaiseksi ja koskee vain kotimaan toimituksia, ulkomaille postimaksulisä. Arvonlisävero sisältyy hintaan.

Nimi- ja yhteystietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksii. Halutessasi voit kieltää tietojesi käytön/luovutuksen ilmoittamalla siitä Talentum Media Oy:n tilaajapalveluun.

Tilaajapalvelun yhteystiedot

Talentum Median tilauspalvelun yhteystiedot:

Puhelin: 020 442 4100 *)
Sähköposti: tilpal@talentum.fi
PL 920
00101 Helsinki

*) Puheluhinnat (sis. alv 24 %):
Lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min.
Ulkomailta ao. maan ulkomaanpuhelumaksu.

Kommentti

19.03.2019 11:37

Oi vaalihuuma, missä viivyt?

Suomessa vieraileva turisti ei huomaa mistään, että eduskuntavaaleihimme on alle kuukausi aikaa. Milloin vaalimainonta käynnistyy toden teolla?