Henkilö

Maarit Alkula 23.4. 12:17 päivitetty 23.4. 12:33

Sata Cannes-leijonaa metsästänyt Eduardo Maruri: Taloudellinen menestys seuraa luovaa menestystä

Tiina Somerpuro
Syksyllä Grey Europen toimitusjohtajaksi Latinalaisesta Amerikasta siirtynyt Eduardo Maruri kävi maaliskuussa ensivierailullaan Suomessa Greyn verkostoon kuuluvan SEKin vieraana.

Eduardo Maruri on perustanut Ecuadorin menestyneimmän mainostoimiston. Nyt hän johtaa Greyn verkostoa Euroopassa.

”Latinalainen Amerikka on hyvin luova alue. Argentiina ja Brasilia ovat kuuluneet mainonnan alalla maailman luovimpiin maihin, ja mielestäni me ecuadorilaiset olemme viime vuosina liittyneet joukkoon”, sanoo Greyn mainostoimistoverkostoa Euroopassa viime syksystä asti johtanut ecuadorilainen Eduardo Maruri.

Vielä kymmenen vuotta sitten Ecuador ei ollut alan menestyjä. Vuonna 2012 Marurin toimisto Maruri Publicidad palkittiin ensimmäisenä ecuadorilaistoimistona Cannes Lions -kilpailussa.

Marurin mukaan olosuhteet ovat tehneet latinalaisamerikkalaisista luovia.

”Poliittisen epävakauden ja talouden ja valuuttakurssien muutosten vuoksi olosuhteet eivät ole vakaat ja ennustettavat. Aina ei ole saatavilla sähköä tai vettä. Sellainen tekee ihmisistä kekseliäitä ja luovia. Siksi Latinalaisesta Amerikasta tulee maailmanluokan luovuutta myös mainosalalla.”

Eduardo Maruri perusti Maruri Publicidadin isänsä kanssa vuonna 1991. Sitä ennen hän oli ollut viisi vuotta töissä asiakkaan puolella Gillettellä.

”Tiesin, että luovalle toimistolle olisi tilaa, sillä Ecuadorissa kukaan ei silloin puhunut luovuudesta. Näin ensin bisnesmahdollisuuden, mutta pian syttyi intohimoni luovuuteen.”

Maruri Publicidadin ensimmäinen Cannes-voitto tuli kaksi vuosikymmentä myöhemmin.

”Toimistoni luovana johtajana sanoin tiimilleni, että meidän pitää voittaa Cannesissa, koska sinne maailma katsoo.”

Ensimmäisen vuoden kultainen ja pronssinen leijona eivät jääneet yksittäiseksi onnenpotkuksi.

”Seuraavana vuonna voitimme viisi leijonaa, sen jälkeen yhdeksän ja sitten 12, emmekä ole lakanneet voittamasta. Meillä on yli 40 leijonaa, ja Ecuadorissa vain yksi pronssileijona on toisella toimistolla. Siinäkin minä oikeastaan autoin, sillä olin tuomaristossa”, Maruri sanoo ja nauraa.

Palkintoja tärkeämpänä Maruri pitää arvostusta, jota menestys on alan ihmisille tuonut.

”Ennen aliarvostetuista luovista ecuadorilaisista tuli yhtäkkiä kuin rock-tähtiä. Nyt ecuadorilaisia on luo­van alan töissä New Yorkissa, Lontoossa, Dubaissa, Meksikossa ja Brasiliassa. Sukupolvesta nuoria luovia ecuadorilaisia tuli tunnettuja ja arvostettuja, ja heidän elämänsä muuttamisesta olen ylpeä.”

Markkinointiviestinnän globaalin suuryrityksen WPP:n omistama Grey osti Marurin toimiston enemmistöosuuden vuonna 2016. Toimistosta tuli Maruri Grey ja Eduardo Marurista Greyn Latinalaisen Amerikan verkos­ton toimitusjohtaja. Kun mukaan las­ketaan siinä tehtävässä kertyneet palkinnot, Maruri on urallaan saanut juhlistaa jo sataa Cannes-leijonaa.

Marurin mukaan taloudellinen menestys seuraa luovaa menestystä.

”Jos voittaa jatkuvasti, saa soittoja kaikkialta maailmasta ja voi myös laskuttaa enemmän.”

Asiakkaiden perässä juoksemisen sijaan toimistojen kannattaakin Marurin mielestä keskittyä kehittymään yhä paremmiksi.

”Olen varma, että kun tuotteemme on paras, asiakkaat tulevat luoksemme.”

Lue koko haastattelu Markkinointi & Mainonnasta 8/2019.

Tilaa M&M nyt

M&M:n tilaajana saat markkinointia laajasti käsittelevän lehden kahden viikon välein.

Täytä nimi- ja osoitetietosi alla oleviin kenttiin. Tilauksesi välittyy lehden tilaajapalveluun. Tähdellä (*) merkityt ovat pakollisia.

Lehden saajan tiedot
Maksajan tiedot (jos eri kuin tilaaja)

Tilausehdot

Kestotilaajana saat lehtesi aina edullisimmin. Kestotilaus on voimassa niin kauan kuin haluat ja jatkuu automaattisesti valitsemallasi laskutusjaksolla (12 kk tai 6 kk), kulloinkin voimassaolevaan kestotilaushintaan jollei toisin ilmoiteta ja ellei tilausta peruta. Vuodessa ilmestyy 22 numeroa.

Hinnat on voimassa toistaiseksi ja koskee vain kotimaan toimituksia, ulkomaille postimaksulisä. Arvonlisävero sisältyy hintaan.

Nimi- ja yhteystietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksii. Halutessasi voit kieltää tietojesi käytön/luovutuksen ilmoittamalla siitä Talentum Media Oy:n tilaajapalveluun.

Tilaajapalvelun yhteystiedot

Talentum Median tilauspalvelun yhteystiedot:

Puhelin: 020 442 4100 *)
Sähköposti: tilpal@talentum.fi
PL 920
00101 Helsinki

*) Puheluhinnat (sis. alv 24 %):
Lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min.
Ulkomailta ao. maan ulkomaanpuhelumaksu.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö