Toimistovertailu

Kati Haapakoski 6.11.2016 09:14 päivitetty 7.11.2016 15:11

Turkulainen mainostoimisto kipusi kakkoseksi - ylsi historiansa parhaaseen tulokseen

Tiina Somerpuro
Mika Häyrisen (keskellä) johtama Suunnittelutoimisto Virta työllisti 29 ihmistä ja oli toimistoista tehokkain. Sen liiketulos työntekijää kohden oli 50 000 euroa vuonna 2015.

Turkulainen mainostoimisto SST oli toiseksi kannattavin markkinointialan toimisto vuonna 2015. Kuvassa on vuoden kannattavimman toimiston, Suunnittelutoimisto Virran henkilöstöä ja toimitusjohtaja Mika Häyrinen.

Turkulainen mainostoimisto SST teki 26-vuotisen historiansa parhaan tuloksen vuonna 2015. Toimitusjohtaja Sirpa Uusitalon johtama toimisto oli viime vuonna myös Suomen toiseksi kannattavin toimisto, ilmeni Markkinointi & Mainonnan TOP50-toimistokatsauksesta.

Uusitalon mukaan SST:n työskentelyyn ja hinnoitteluun tehokkuutta tuovat kokonaan digitalisoitu tuotantoketju ja monikanavaosaaminen.

Viime vuoden kannattavin toimisto oli Suunnittelutoimisto Virta, joka kuitenkin myös samalla kutistui. Kolmanneksi kannattavin oli Idea ja Tuotanto Wolt.

Eniten kasvoivat Zeeland Group, Valve Branding ja Ellun Kanat. Suurimmat kutistujat olivat SEK & Grey, Micromedia ja OMD Helsinki. Tappiollisimmat toimistot olivat Nitro Group, SEK & Grey ja Micromedia.

50 suurimman toimiston yhteenlaskettu myyntikate oli 226 miljoonaa euroa vuonna 2015. Edellisenä vuonna se oli 197 miljoonaa euroa. Henkilöstöä toimistoissa oli yhteen 2378. Edellisenä vuonna henkilöluku oli 2076.

Tutustu koko selvitykseen tuoreimmassa Markkinointi&Mainonta-lehdessä 19/2016.

Tilaa M&M nyt

M&M:n tilaajana saat markkinointia laajasti käsittelevän lehden kahden viikon välein.

Täytä nimi- ja osoitetietosi alla oleviin kenttiin. Tilauksesi välittyy lehden tilaajapalveluun. Tähdellä (*) merkityt ovat pakollisia.

Lehden saajan tiedot
Maksajan tiedot (jos eri kuin tilaaja)

Tilausehdot

Kestotilaajana saat lehtesi aina edullisimmin. Kestotilaus on voimassa niin kauan kuin haluat ja jatkuu automaattisesti valitsemallasi laskutusjaksolla (12 kk tai 6 kk), kulloinkin voimassaolevaan kestotilaushintaan jollei toisin ilmoiteta ja ellei tilausta peruta. Vuodessa ilmestyy 22 numeroa.

Hinnat on voimassa toistaiseksi ja koskee vain kotimaan toimituksia, ulkomaille postimaksulisä. Arvonlisävero sisältyy hintaan.

Nimi- ja yhteystietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksii. Halutessasi voit kieltää tietojesi käytön/luovutuksen ilmoittamalla siitä Talentum Media Oy:n tilaajapalveluun.

Tilaajapalvelun yhteystiedot

Talentum Median tilauspalvelun yhteystiedot:

Puhelin: 020 442 4100 *)
Sähköposti: tilpal@talentum.fi
PL 920
00101 Helsinki

*) Puheluhinnat (sis. alv 24 %):
Lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min.
Ulkomailta ao. maan ulkomaanpuhelumaksu.