Rakas päiväkirja, tänään minulle on tapahtunut enemmän asioita kuin pitkiin aikoihin. Heti kun heräsin niin huomasin että eilisiltana Twitteristä kopioimani vitsi (Korona on kuin spagetti. Keksittiin Kiinassa, mutta vasta Italia levitti sen maailmalle) oli saanut Facebookissa yön aikana yli 60 tykkäystä, ja aamutoimia tehdessäni puhelin piippasi niitä vielä kymmenen lisää.

Olin aamulla niin huolissani Syyrian lasten tilanteesta, että päätin vihdoin toimia. Päivitin profiilikuvani kehyksen, olen tässä nyt ainakin viikon täysillä mukana ja tukena. Ei edes kovin paljon haittaa, että mikään tarjolla olleista kehyksistä ei ollut kovin tyylikäs, koska asia on kuitenkin niin tärkeä. Tulee tosi voimaantunut olo kun saa olla mukana tekemässä hyvää.

Aamupäivä meni synttärionnitteluissa. Tänään oli seitsemät synttärit, ja haluan aina etsiä jokaiselle sellaisen persoonallisen giffin, joita ei välttämättä muilta tule. Se vie aikaa, mutta kertoo, että välitän, ja näkeehän sen tietysti muutkin.

Uusi lounassuosikkini on keitto. Mieluiten sellainen sosemainen. Sitä on helppo syödä yhdellä kädellä, samalla kun pitää rauhaisan tauon ja seuraa mitä maailmassa on tapahtunut. Ja kuten sanoin, tänään on tosiaan tapahtunut.

Ensinnäkin tänään on tasan viisi vuotta siitä kun minä ja Yazzo tavattiin! Siitä oli ihana muisto feedissä.

Sitten huomasin Instassa yhden ihanan blogistin vinkin. Se on tosi terveen näköinen ja se kertoi, että kun ajattelee positiivisesti ja muistaa hengittää oikein, niin se aktivoi kehon kuonanpoistoa: sillä saadaan elimistöstä pois niin lapsuuden traumat kuin erilaiset viruksetkin. Just tämän takia some on niin hyvä, se nostaa esiin näitä uusia keinoja, joista perinteinen media vaikenee. Siksi niin #kiitollinen.

Sitten vähän sen jälkeen mulla meni Jodelissa 50 000 karman raja rikki, jee! Jodelin anonymiteetti on vaan niin ikävää kun kukaan ei tiedä että ne kaikki hyvät läpät on mun. Otin sitten screenshotin siitä karman määrästä ja postasin sen, mutta jengi alkoikin miinustamaan. Mutta en välitä, ne on vaan ikäviä ihmisiä, joilla ei selvästi ole mitään merkityksellistä elämässään.

Sitten – kaikki siis tapahtui tänään – kuulin pitkästä aikaa vanhasta luokkakaverista, ei olla nähty sitten ala-asteen. Se laittoi kaveripyynnön, ja kun sitten seurasin sitä, niin se taitaa olla politiikassa tai jotain, koska sillä oli paljon ideoita siitä, mitä hallituksen pitää tehdä, miten sähkömagneettikentät vaikuttaa aivotoimintaan ja aika paljon myös salattua tietoa miten esimerkiksi lääkefirmat ja muut rokottajat vaikuttaa meidän perimään. Sain paljon tietoa, ja on kiva että meillä on taas yhteys olemassa, pitää pian jakaa sen juttuja muillekin, sharing is caring.

Mutta siellä, missä on kirkkaita valoja, on myös syviä varjoja (Okei, kopioin tuon jonkun seinältä mutta sopii tähän). Näin feedistä, että mun serkun äiti on kuollut. Siis mun täti. Mietin, että pitäisikö soittaa, mutta mitä sitä sitten lopulta osaisi sanoa? Siksi sydän on mun suosikkiemoji. Se osoittaa että välitän, se toimii niin monella tasolla. Laitoin niitä kolme. Vähän kyllä harmittaa, että nykyään jengi syytää sydämiä mihin tahansa, ihan tavallisiin postauksiinkin, ne haluaa varmaan sillä rakentaa jotain omaa imagoa tai jotain.

On kyllä aika fomo olo kun en ole niin aktiivinen Snäpissä ja Tiktokissa. Mutta minkäs sille voi, vuorokaudessa on vaan 24 tuntia. Eksyin illalla johonkin vauva.fi-keskusteluun, jossa joku urpo väitti kivenkovaan, että kesäaikana päivässä on 25 tuntia. Meni varmaan tunti siinä sen kanssa jankatessa. Mun kaveri sanoi, että se oli vaan joku trolli ja tuhlaan aikaani, ja voihan se olla niinkin, mutta kyllä siinä samalla oppi myös paljon, esimerkiksi argumentointitaitoja ja puolustamaan omaa näkemystä.

P.S. Heräsin vielä yöllä ja katsoin viestit. WhatsAppin uusi dark mode on niin kätevä, voi olla online sängyssä eikä herätä muita. Sama pitäisi kyllä saada myös Instaan ja Faceen. Tiedän, että se voi tuntua pieneltä ongelmalta kun on sotia ja nälänhätää ja se ilmastojuttu, mutta meitä on kuitenkin iso joukko, joille se parantaa arkea ja on silleen tärkeää. Onneksi teknologia kehittyy ja tämäkin puute saadaan varmasti korjattua, jotta ihmiset voi kohdata toisensa taas entistä paremmin, sydän.

Kirjoittaja Jukka Hakala on Konsulttitoimisto Kotoban toimitusjohtaja.